keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

UV-säteily tekee ihosta kirjavan

Keväisin auringosta tuleva uv-säteily vaikuttaa ihoon voimallisemmin kuin keskikesällä. Juuri tähän vuodenaikaan syntyy pigmenttiläiskät ja ihon kirjavuus saa alkunsa. Talven kalpea iho on hyvin altis säteilylle, koska vanhaa rusketusta ei ole enää suojana. Keväisin aurinko paistaa niin matalalta, että se osuu vasten kasvoja enemmän kuin keskikesän aurinko.

Harva yli nelikymppinen saa tasaisen rusketuksen

Estrogeeni on osallisena pigmenttiläiskien syntyyn ja siksi raskaus-ja imetysaikana syntyy helposti pigmenttiläiskiä. Noin nelikymppisenä alkaa naisella estrogeenin eritys vähentyä ja eniten se vaikuttaa ihoon ja limakalvoihin. Estrogeenin vähentyminen aiheuttaa ihon ohentumista ja pigmenttisolujen epätasaisuutta. UV-säteily aktivoi pigmenttisoluja ja siitä syntyy iholle rusketus. Estrogeenin muutokset vaihdevuosi-iässä tekee pigmenttisolujen syntymisestä epätasaista ja ihossa se     näkyy kirjavana rusketuksena. Hyvin harvoin näen yli nelikymppisiä asiakkaita joilla on tasaisen kaunis rusketus. Aika usein minua ihmetyttää ettei nainen itse näe kirjavuutta vaan pitää ihoaan ruskettuneena. Kaikista suurin syy ihon veltostumiseen ja ryppyisyyteen on aurinko ja uv-säteily. Nämä ongelmat syntyy viiveellä, mutta pigmenttiläiskät ja kirjavuus näkyy heti.

PowerBright tuotteet vähentävät ihon kirjavuutta

Auringon haittoja kannattaa vähentää kaikin mahdollisin keinoin. Kaikki eivät saa ihosyöpää, vaikka sekin vaara on olemassa, mutta jokaisen iho vanhenee uv-säteilyn vaikutuksesta. Ensisijaisesti uv-säteilyn määrää pitää vähentää ja kannattaa pysyä poissa suorasta auringosta. Keskipäivän voimakasta säteilyä tulee varoa ja parasta on pysyä poissa suorasta paahteesta ja etsiytyä varjoon. Näiden keinojen lisäksi päivävoiteessa pitää olla hyvä aurinkosuoja. Dermalogican PowerBrigh hoitolinja on tarkoitettu vähentämään kirjavuutta ja pigmenttiläiskiä. Päivävoide Pure Light sk 50 (112€) sopii kaikille ihotyypeille. Se kannattaa laittaa joka aamu satoi, tai paistoi. Myös pilvisenä päivänä on uv-säteilyä jonka vaikutus on lähes aina negatiivinen. Ainoastaan jotkut ihosairaudet hyötyvät auringon valosta. PowerBright hoitolinjaan kuuluu myös tehotippa C-12 Serum (162€) ja yövoide Pure Night (133€) jotka hajoittavat pigmenttisoluja. Tämä tehotippa ja yövoide vaikuttaa pigmenttisolujen jakautumiseen ja sillä tavoin ne vähentävät rusketuksen kirjavuutta. PowerBright tuotteet ovat hyvin miellyttäviä käyttää ja ne sopivat kaiken ikäisille ja kaikille ihotyypeille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti