Filosofoin vähän tästä suomalaisen naisen suhteesta kauneuteen, hyvinvointiin ja omaan itseensä. Ihmettelen kovasti mistä meille tulee tarve kohdella itseämme huonosti. Tämä itsensä kiusaaminen nousee puheenaiheeksi joka joulu ja juhannus, kun jotkut naiset ovat siivonneet niin, että ovat aivan rampoja. Jotkut ovat selkävaivojensa takia sairauslomilla talven aikana ja sitten kun tulee kesäkuu he siivoavat niin, että kuulema vesilasitkin ovat viivasuorassa. Sitten he eivät saa itse kenkiä jalkaansa eivätkä pysty nukkumaan ilman vahvoja särkylääkkeitä. Juhannuksen jälkeen he ovat suuttuneita, kun anoppi, tai miniä ei yhtään kiitellyt, vaikka vessakin oli siivottu hammasharjalla.
Kärsimys kaunistaa, vai kaunistaako
Itse liitän tämän kärsimyskulttuurin evankelisluterilaiseen maailmankatsomukseen. En tunne uskontoja mitenkään, mutta jotain uskonnollista tässä itsensä kiusaamisessa on. Koko työelämäni olen törmännyt kauneuden ja itsensä hoitamisen paheksumiseen. Luulisi, että se olisi vuosikymmenissä jo kadonnut, mutta edelleen huomaan olevani joidenkin ihmisten mielestä itseeni keskittyvä lukutaidoton hölmö. Ne jotka eivät ole koskaan käyneet kosmetologilla ovat kovasti tietävinään, että me meikkaamme asiakkaita työksemme ja sehän vasta syntiä on. Heiltä on jäänyt huomioimatta, että on syntynyt uusi ammattikunta maskeerajat jotka hoitavat nämä meikkaustehtävät. Ehkä tämä kauneuden paheksunta liittyy uskontoon, koska jos vertaa katollisia kirkkoja ja meidän luterilaisia niin katoliset kirkot ovat täynnä kauneutta kullattuine yksityiskohtineen. Meillä sellainen olisi itsekeskeistä turhamaisuutta.
Kärsimys tekee marttyyreitä
Tässä vimmatussa siivoamisessa ja itsensä huonossa kohtelussa näen usein marttyyriasennetta. Nyt en tarkoita sitä, että itsensä uuvuksiin väsyttäminen, vaikka pihatöissä olisi jotenkin paha asia. Joskushan on kiva tehdä fyysistätyötä väsymykseen asti ja nauttia kättensä jäljistä. Marttyyriasenteella se on taas itsetuhoista, koska mikään ei ole niin ikävää kuin katkeroitunut vanha ihminen ja valitettavan moni nainen päätyy tähän ellei muuta ajatusmalliaan. Valitettavasti yleensä ei kukaan tule kiittelemään, vaikka kuinka olisi vesilasit viivasuorana vaan ilon pitää syntyä siitä, että se on itselle kivaa. Kukaan ei tule tarjoamaan kasvohoitoa, tai osta uutta huulipunaa, kun olet niin ahkera puutarhuri. Kyllä tämä palkitseminen tulee itseltä ja itse on itseään arvostettava. Jokaisen on pidettävä itseään niin arvokkaana, että voi tulla hyvillä mielin nauttimaan kasvohoidosta ilman mitään kärsimysnäytelmiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti