lauantai 28. lokakuuta 2017

Hikiliikunnan vaikutukset ihoon

Moni asiakas on innostunut syksyn myötä kansalaisopiston jumpista, tai kuntosalilla käynnistä. Aika monella on oma personal training ja se kuulostaa jopa minusta kivalta ratkaisulta. Tietysti liikunta tekee aina hyvää ihmiselle ja iho on vaan hoidettava sen mukaan.

Hikoilu vaikuttaa monella tapaa

Hikoilu ei ole iholle millään lailla pahasta kunhan ihoa hoidetaan sen mukaan. Eniten liikunnassa ihoon vaikuttaa ulkoiset olosuhteet esimerkiksi hiihto altistaa ihon voimakkaille lämmönvaihteluille. Hikoilu on ihon normaali toiminto ja sen avulla elimistö haihduttaa liikaa lämpöä ulos päin. Hiki on pääasiassa hiukan suolaista vettä, mutta matkan varrella siihen liukenee muitakin kuona-aineita. Monet lääkeaineet muuttavat hien happamuutta ja se taas vaikuttaa ihon bakteeritoimintaan. Hikirauhanen on samassa huokosessa kuin talirauhanenkin ja siksi hien mukana talin erityskin vilkastuu. Tämä hikoilun tuottama tali on se mikä voi tuottaa iholle ongelmia. Kolmekymppiselle sekaiholle hikiliikunta saattaa tuottaa lisää tulehtuneita finnejä. Se johtuu tuosta talin erityksen lisääntymisestä, mutta myös ihon pinnalla bakteeritoiminta lisääntyy ja tulehdusta aiheuttavat pöpöt pääsee lisääntymään. Lämmin hiki irrottaa iholta myös hilseilevää kuollutta solukkoa ja se saattaa kasaantua tukkimaan ihohuokosia. Tätä ongelmaa estämään on kuorinta paras menetelmä. Daily Microfoliant (80€) on helppo ja nopea käyttää. Samoin naamio Charcoal Resque Masque (72€) vaikuttaa puhdistavasti ja se rauhoittaa talineritystä ja myös lievästi desinfioi.

Hikoilu voi kuivattaa ihoa

Pintakuivalle iholle hikoilu voi aiheuttaa lisäkuivumista. Runsas hien valuminen on lähes sama asia,
kun suihkussa seisoisi ja vesi huuhtoo pois ihon oman suojapinnan. Siksi hyvä kosteuttaminen on vanhemmalle ja kuivalle iholle hyvin tärkeää. Kuorinta on tässäkin tapauksessa hyväksi, koska sen jälkeen kosteuttavat tuotteet imeytyvät paremmin. Hyvä kuorinta on Daily Resurfacer (119€) hoitotassut, tai Daily Superfoliant (94€) jauhekuorinta. Kuorinnan jälkeen tehokkain on Skin Hydrating Booster (103€) tehotippa. Nyt Tähtitarjouksena oleva Active Moist NYT 59€ (82€) kosteusvoide on jumpan jälkeen hyvä valinta. Se kosteuttaa hyvin ja imeytyy tosi nopeasti. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti