perjantai 3. marraskuuta 2017

Meikkaamista kannattaa harjoitella

Otan taas esiin tämän meikkaamisen, kun olen niin huolissani yli viisikymppisten naisten meikkitaidoista. Oikeastaan ei kyse ole taidoista, vaan halusta kohentaa ulkonäköään. Nyt, jos koska me tarvitsemme kaikki keinot näyttää hyvältä, että vakuutamme olevamme vielä pystyviä työelämään ja tehokkaita arkipäivän osaajia.

Ulkonäkö kertoo paljon

Moni on ehkä viisikymppiseksi asti ajatellut ettei hänen ulkonäkönsä vaikuta työelämään, tai perhesuhteisiin millään tavalla. Itsellänikin on ollut vaiheita, että oli helpompaa aamulla lähteä vain meikkivoiteen ja huulipunan kanssa ja kuvittelin tekeväni työssä loput. Sitten töissä en koskaan ehtinyt siihen vaiheeseen, että olisin edes vilkaissut itseäni peilistä. Uskon, että suurimmalle osalle käy juuri näin ja illalla on yhtä valju peilikuva, kun aamulla lähtiessäkin. Sitten otin itseni puhutteluun. Minulla ei ole oikeutta olla työpaikalla seinästä reväistyn näköisenä, vaan asiakaspalveluun kuuluu siisti ulkonäkö ja minun ammatissani erityisesti. Kysymys oli vaan laiskuudestani ja asenteesta. Se kymmenenminuuttia mikä meikin tekoon menee ei ole suuri uhraus. Meikki suunnitella niin, että siitä selviää kymmenessäminuutissa ja hankkia meikit sen mukaan. 

Hyvä laatuiset meikit ovat kaiken perusta

Näin vanhemmiten meikkien laatu merkitsee todella paljon. Enää ei kannata ostaa marketista vitosen luomiväriä, koska se vaan korostaa ryppyjä eikä pysy. Silläkin, että meikit ovat samasta sarjasta on suuri merkitys niiden pysyvyyden kannalta. Vielä nelikymppisenä kokeilin meikkejä laidasta laitaan ihan vaan vaihtelun vuoksi. Nyt huomaan, että koko päivän kestävään meikkiin on parasta valita Youngbloodin tuotteet niin ne takuulla sopii keskenään. Hyvin hoidettu iho ei paljon meikkivoidetta tarvitse, mutta meikinpohjustusaine on välttämätön käytti sitten, tai on käyttämättä muuta meikkiä. Dermalogican Hydrablur Primer (84€), tai SkinPerfect Primer sk 30 (85€) on arkiaamun perustuote aivan kaikille ja vasta niiden päälle kootaan muu meikki. YB:n luomivärit ovat hyvin pysyviä ja nyt nämä kesällä tulleet kahden luomivärin paletit ovat helppo käyttää. Toinen väritys on beigen ja ruskean yhdistelmä ja toinen on koralli ja sininen. Kumpaakin tummempaa luomiväriä voi käyttää kostealla siveltimellä levitettynä rajauksena.

Poskipuna piristää

Poskipuna on helppo tapa saada väriä kasvoille ja sen käyttöä pelätään ihan turhaan. Naisten lehtien meikkijutuissa on poskipunan levitys tehty niin konstikkaaksi ettei kukaan uskalla sitä enää käyttää. Meillä valitettavasti poskipuna on vähiten myydyin meikkituote ja se kertoo miten vähän sitä käytetään. Tosin yksi Youngbloodin poskipunanappi kestää joka päiväisessä käytössä yli vuoden verran. Parilla poskipunalla pärjää oikein hyvin ja esimerkiksi sävy Tangier (42€) sopii kaikkien ruskeasävyisten vaatteiden kanssa ja sävy Blossom viileiden sinisten ja liilojen värien seuraksi. Me Marin kanssa autamme mielellämme meikkien valinnassa ja neuvomme niiden käytössä. Meikkiä kannattaa harjoitella ihan ajan kanssa niin kuin teininäkin. Ottakaa lasi viiniä ja kokeilkaa ystävienne kanssa miten mikäkin väri toimii. Näinhän sitä tehtiin parikymppisenäkin. Puolisokin voi olla hyvä makutuomari, koska kyllä se hänenkin silmäänsä viehättää, että nainen näyttää hyvältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti