Luin äsken sotahistorijoitsija Lasse Laaksosen kirjan Viina, hermot ja rangaistukset joka kertoo upseerien alkoholin käytöstä, hermojen pettämisestä ja niistä saaduista rangaistuksista 1918-1945. Varmaan kaikki arvaa, että alkoholia kulutettiin runsaasti eikä siitä kovinkaan helposti rangaistu. Porukka oli todella solidaarista toisiaan kohtaan eikä kukaan puuttunut toisten juomiseen ja selviin alkoholistin tapoihin.
Sotilaiden henkinen kestokyky oli äärirajoilla
Talvi-ja jatkosota ovat olleet niin epäinhimillisiä, että on suorastaan ihme ettei hermot pettäneen kuin harvoilta. Varsinaisesti tämä kirja ei tuonut esiin mitään uutta, vaan näitä kyseisiä tapauksia on spekuloitu vuosikymmenet kirjallisuudessa. Lasse Laaksonen on tapansa mukaan tehnyt loistavaa työtä ja löytänyt totuuden näiden lukuisten kertomusten taustalta. Hän on omaan pedanttiseen tapaansa käynyt läpi sotapäiväkirjat, nimikirjaotteet, upseeriarviot ja muut saatavissa olevat dokumentit. Kirjassa ei spekuloida mitään vaan kerrotaan tapahtuneet kirjallisen todistusaineiston perusteella. Itse pidän Lasse Laaksosta Suomen tämän hetken parhaana sotahistorijoitsijana.
Pidän tärkeänä, että tämä kirja on tehty ja saman tyyppistä dokumentointia tehtäisiin lisää. On epäinhimillistä, että yli seitsemänkymmentävuotta on kulkenut tarinoita milloin kenenkin hulluudesta ja nämä miehet kuitenkin pelasti Suomen. Pitää myös muistaa, että ne miehet ovat nykyisin elävien ihmisten isiä ja isoisiä. On myös muistettava, että aika on ollut aivan toinen ja suhtautuminen alkoholismiin ja mielenterveysongelmiin oli aivan erilainen kuin nykyisin.
Kertomus Harald Öhqvististä
Yksi Laaksosen kirjan tutkimuksista on kohdistunut kenraali Haradl Öhqvistiin ja hänen määräämään ns.hölmön tölväys hyökkäykseen. Tämä asia kiinnostaa minua siksi, että oma pappani osallistui tuohon hölmön tölväykseen talvisodassa Summan rintamalla. Tämä voi kiinnostaa hämäläisiä lukijoita enemmänkin, koska juuri Hämeenlinnan, Janakkalan, Hattulan ja Rengon miehet muiden etelähämäläisten joukossa olivat tuolla Summassa. Meidän alueen sankarihaudoissa on usein kuolinpäivä 21.12.1939, mutta onneksi oma pappani selvisi sodasta hengissä. Haradl Öhqvist oli hyvin pikkutarkka ja hankala jääkäriupseeri. Ensimmäisen kerran hänen henkisiin ongelmiinsa puututtiin rauhan aikana Mäntsälän kapinan jälkeen 1933. Silloin hänelle tuli vainoharhaisia ajatuksia ja hän piti erikoisia puheita miehilleen. Lopuksi hän otti vielä yhteyttä presidenttiin ja puolustusvoimien komentajaan ja tarjoitui lähtemään Pohjanmaalle Lapuan liikettä kuriin panemaan yksinään aseena vain puukko ja pistooli. Hänellä oli selvästi suuruudenhullu kuva itsestään, kyvyistään ja omasta voimastaan. Hänet järjestettiin sairaslomalle ja aikanaan hän tervehdyttyään palasi asemaansa takaisin. Toisaalta on hienoa, että hänen sairauteensa suhtauduttiin neutraalisti ja pääsi tervehdyttyään jatkamaan omaa työtään. Toisaalta herää epäilys oliko hän aina täysin terve, vai tuliko tämä suuruudenhulluajattelu välillä uudestaan esiin esimerkiksi kovassa hermopaineessa. Talvisodan alkuviikkoina hän ajoi väkisin läpi oman ehdotuksensa hyökkäyksen tarpellisuudesta. Päämaja vastusti sitä moneen kertaan, mutta Öhqvist oli tunnetusti raivostuttavan sinnikäs jotain asiaa ajaessaan. Hän sai kuitenkin hyökkäys luvan 21.12-39 ja se oli täysin fiasko. Jo puolenpäivän jälkeen hyökkäys peruutettiin, mutta kaatuneita tuli 400 ja haavoittuneita yli tuhat. Tuleekin mieleen, että oliko Öhqvist laskenut väärin voimasuhteet ja kuvitteli voivansa johtaa joukkonsa voittoon, vaikka realistisesti mahdollisuuksia ei ollut. Koituiko hänen mielenterveysongelmansa monen nuoren miehen kohtaloksi. Sitä emme saa koskaan tietää.
Armas Kemppi ja Viipurin menetys
Jääkärieversti Armas Kemppi on hyvin ristiriitainen persoona ja hänet muistetaan Viipurin viimeisenä komentajana heinäkuussa 1944. Hänen tekemisiään tämä Lasse Laaksosen kirja valaisee paljon. Armas Kemppi on tähän asti ollut hyvin kiistelty upseeri, toiset pitävät häntä sankarina ja toiset juoppona hermohaukkana. Missään tapauksessa Kemppi ei ollut alkoholisti, mutta silloin, kun hän joi se sekoitti hänet täysin. Hänestä tuli raivokas ja teoissa ei ollut mitään järkeä. Kemppi oli kuitenkin Mannerheimin lemmikki ja siksi hänen vaikealle persoonalleen ei voitu tehdä mitään. Talvisodassa Kemppi onnistui hyvin ja häntä pidettiin Taipaleen sankarina. Jatkosodan asemasotavaihe kävi hänen hermoilleen ja näitä ryyppäilyepisodeja alkoi tulemaan. Hänen esimiehensä Martola olisi monta kertaa lähettänyt hänet jo pois rintamalta, mutta aina Mannerheim puuttui asiaan. Jatkosadan puolessavälissä 1942 hänen toilailunsa oli jo sitä luokkaa, että Mannerheimin siirsi hänet kotirintamalle. Kuitenkin suurhyökkäyksen alettua Mannerheim antoi Kempille rintamavastuun Viipurin kohdalta. Viipurissa syntyi jonkinlainen paniikki ja kaikki lähtivät vetäytymään, vaikka hätää ei vielä ollut. Kukaan ei ole pystynyt kunnolla selvittämään mitä Kemppi oikein teki ja miksi hänkin jätti Viipurin. Siitä käytiin sotaoikeutta pitkään sodan jälkeenkin ja Kemppi sai vapauttavan tuomion. Näistä Laaksosen selvityksistä ilmenee, että ehkei Kempin hermot kestäneet enää näitä paineita ja Mannerheim teki virhe arvion nostaessaan hänet takaisin rintamalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti