keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Kutina ja kirvely ovat oire kuivuudesta

Ensiksi pitää mainita, että nyt tuo Sääntö-Suomi ohjelma on tullut missä minua ja Maria haastateltiin. Se löytyy MTV Katsomosta. Itsekään en ole sitä nähnyt vaan sain siitä viestin kollegoilta. Enkä tiedä uskallanko edes katsoa mitä silloin tuli sanottua:)
Viimeisessä Kodin Kuvalehden verkkoliitteessä on minun ohjeitani talviseen ihonhoitoon.

Kuiva iho  tuntuu ikävältä

Lähes puolet uusista asiakkaista ei oikein usko, että kasvojen kutina ja kirvely johtuu pelkästä kuivuudesta. Hyvin usein epäillään jotain allergiaa, tai ihotautia. Moni jopa aloittaa omatoimisesti kortisonivoiteen käytön joka ohentaa ja kuivattaa ihoa entisestään. Hyvin tyypillistä on, että jo rikki kuivuneella iholla kaikki voiteet ja hoitotuotteet kirvelee. Tämä ei kerro siitä, että tuote olisi jotenkin sopimaton, vaan iho on jo niin huonossa kunnossa, että siinä kirvelee jo aivan kaikki. Yleensä parin, kolmen päivän hoidon jälkeen kutina ja kirvely helpottaa ja viikon jälkeen tuntumisia ei ole. Aina pitää muistaa ettei iho saa tuntua miltään. Kaikki tuntemukset iholla kutina, kirvely, kiristys ja kuumotus kertovat ihon ongelmista ja sellaiset tuntemukset pitää hoitaa pois. Ihan hetkessä ei iho kuivahda niin paljon, että kirvely alkaa, vaan siinä tarvitaan useamman viikon kosteuden puute ja hoitamattomuus. Iho pitäisikin hoitaa jo huomattavasti aikaisemmin ja ennalta ehkäistä nämä kirvelyt ja kutinat.

Uutuudet auttaa  kirvelyyn ja punoitukseen

Maanantain koulutuksessa esitellyt Dermalogican uutuudet ovat juuri omiaan tähän kuivuuden ärsyttämään ihon tilanteeseen. Calm Water Gel (70€) ja Barrier Defence Booster (102€) ovat erinomaisia rauhoittamaan kuivuudesta ärtynyttä ihoa. Samoin syksyllä esitelty Precleanse Balm (58€) puhdistusbalsami ennalta ehkäisee ettei iho pääse pahasti kuivumaan. Nopein tapa päästä eroon kutinasta ja punoituksesta on kasvohoito joka kerralla korjaa ihon tilanteen. Vaikutus ei kuitenkaan kauaa kestä, jos heti palataan samaan hoitamattomaan kotitilanteeseen. Jo nuo kolme tuotetta kotikäytössä pitävät helposti yllä kasvohoidon antamaa kosteutta. Barrier Defence Booster on erityisen ihana öljymäinen seerumi jossa on kaikki öljyn hyvät puolet, mutta se ei jätä mitään öljyistä tunnetta iholle. Tiistaina esittelin näitä tuotteita jo sen päivän asiakkaille Calm Water Gel melkein ehti jo loppua, mutta Mari toi sitä lisää, kun hän oli vielä tiistainkin koulutuksessa. Tuo Calm Water Gel on niin erilainen tuote kuin mikään aikaisempi ja se kiinnostaa asiakkaita. Itsekin olen aivan myyty tuosta vesimäisestä koostumuksesta joka imeytyy aivan täysin. Calm Water Geliä otetaan maapähkinän kokoinen nokare kämmenelle ja hierotaan kädet yhteen. Voide muuttuu nestemäiseksi ja osa raaka-aineista imeyttyy syvempiin solukerroksiin lisäten kosteutta ja osa jää suojaamaan ihon pintakerroksia. Poiketkaa tutustumaan tuotteisiin. Viimeistään Pimeän Kaupan iltana 23.2 kannattaa käväistä uutuudet kokeilemassa, mutta muistattehan ettei alennukset koske koskaan uutuustuotteita.

tiistai 30. tammikuuta 2018

Uutuustuotteita tarvitaan

Voin sanoa, että maanantaina esitellyt uutuudet Barrier Defence Booster 102€ ja Calm Water Gel 70€ tulevat tarpeeseen. Juuri tähän vuodenaikaan näen lukemattomia kertoja ärtyneitä, punoittavia, hilseileviä ja kutisevia kasvoja. Nyt näihin asioihin saadaan nopeasti apua uusilla tuotteilla.

Talvisää rasittaa ihoa

Meidän talvisää rasittaa ihoa aivan suunnattomasti. Jo lokakuussa pitäisi ottaa käyttöön suojaavammat ja ravitsevat tuotteet kuin kesäaikaan. Pakkasia ei muutamaan talveen ole ollut, mutta jäinen tihkusade, tuuli ja sisäilman kuivuus rasittavat aivan yhtä paljon. Nyt uusi UltraCalming Duo on se mitä viimeistään talvella pitää käyttää pitääkseen ihon kunnossa. Barrier Defence Booster on tehotippa joka on koostumukseltaan kevytöljy. Se imeytyy syvempään ihokudokseen ja parantaa ihon omaa suojabarriääriä. Kevytöljy sisältää kosteuden lisäksi lipidejä jotka hidastavat ihon ohentumista ja korjaavat kuivaa, hilseilevää ihoa. Fytosterolien ja bisabololin yhteisvaikutus ehkäisee ärsytysten syntymistä ja rauhoittavat ja vahvistavat ihoa niin, että punoitusta, kuumotusta ja kutinaa ei enää tule.

Calm Water Gel on ihana vesivoide

Calm Water Gel 70€ on aivan poikkeuksellinen kosteusvoide ja mitään vastaavaa en ole koskaan kokeillut. Tuubista otetaan hyvin pieni määrä voidetta ja hierotaan se käsissä ja siitä tuleekin lähes vesimäinen neste. Tämä todella kevyt hyvin imeytyvä voide sopii rasvaisellekin iholle poistamaan punoitusta ja kuivuutta. Tulehtunut punakka näppyläihokin saa apua Calm Water Gelistä, koska se sopii kaikille ihotyypeille ja kosteuttaa tarpeeksi hyvin kuivaakin ihoa. Calm Water Gel on aivan poikkeuksellisen riittoisa, vaikka niinhän kaikki Dermalogican tuotteet ovat, mutta huomioida kannattaa ettei turhaan ota tuubista liikaa voidegeeliä. Tämä voidegeeli sisältää kauraöljyä joka on aivan erinomainen rauhoittava ja vahvistava raaka-aine.

Näitä tuotteita tarvitaan

Tämä Ultra Calming Duo on kuin luotu meidän tarpeisiin. Jokainen hyötyy näistä tuotteista ja niitä voi käyttää joko yhdessä, tai erikseen. Punoittava ärtynyt iho tarvitsee nämä kummatkin tuotteet aamulla ja illalla. Barrier Defence Booster tehotippa levitetään ensin puhtaalle iholle ja sen päälle Calm Water Gel. Näiden päälle levitetään vielä vanha tuttu Barrier Repair (69€), tai SkinPerfect Primer (85€) suojaamaan ihoa ulkoisilta haitoilta. Calm Water Gel sopii kosteusvoiteeksi lähes kaikille. Sitä kannattaakin kokeilla, koska nyt on iho kuivimmillaan ja tarvitsee kosteutta ja rauhoitusta. Myös miehet ja nuoret pitävät Calm Water Gelistä, kun se on niin vesimäisen ohut. Parin viikon säännöllisen käytön jälkeen alkaa tulokset näkymään ja punoitus ja kirvely unohtuu täysin. Tervetuloa tutustumaan uutuuksiin. Viimeistään Pimeän Kaupan iltana pe 23.2 voitte poiketa niitä kokeilemaan, mutta mitkään alennuksethan eivät koske uutuustuotteita.

maanantai 29. tammikuuta 2018

Tähtitarjouksena Dynamic Skin Recovery!

DYNAMIC SKIN RECOVERY sk 50 NYT 89€ (119€) ja saat kaupan päälle Daily Superfoliant kuorinta-aineen matkakoon. Arvo 19€

Pigmenttiläiskät syntyvät nyt

Dynamic Skin Recovery sk 50 on meidän suosituin päivävoide ja sitä käytetään kesät ja talvet. Se on kiinteyttävä ja kosteuttava sekä erinomainen suoja uv-säteilyltä. Ihan alkukevät on salakavalin ajankohta pigmenttiläiskien kannalta, koska lyhytkin aika ulkona aktivoi pigmentin muodostumisen. Näin talvella uv-säteilyä tulee taivaalta, mutta se heijastuu myös maassa olevasta lumesta ja jäästä. Suomen kohdalla on aina keväisin otsoniaukkoja jolloin uv-säteily pääsee poikkeuksellisen voimakkaana maahan. Pilvisenäkin päivänä tunnin ulkoilu jäällä kiihdyttää aivan varmasti pigmenttiläiskien syntyä ja säteily määrä nopeuttaa ihon vanhenemista. Dynamic Skin Recovery sk 50 on helppo tuote, koska siinä on hyvät hoitoaineet ja tehokas suoja samalla kertaa. Muistakaa myös, että uv-säteily nopeuttaa moninkertaisesti ihon vanhenemista ja veltostumista, vaikka pigmenttiläiskät eivät olisi ongelmana.



Kosteuttava meikinalusvoide

Dynamic Skin Recovery sk 50 toimii hyvin meikinalusvoiteena ja kaikki meikkivoiteet levittyvät sen päälle hyvin. Sitä voi käyttää myös ilman meikkiä ja siitä jää sileä mattapinta iholle. Dynamic Skin Recovery sk 50 on paljon enemmän kuin pelkkä päivävoide ja siksi se onkin niin pidetty tuote. Siinä on paljon kiinteyttäviä raaka-aineita ja se tekee ihosta kimmoisan ja napakan tuntuisen. Dynamic Skin Recoveryä kannattaa levittää kaulaan ja rintakehään saakka siinä vaiheessa, kun voi käyttää avokaulaisia vaatteita. Rinnan yläosa kärsii uv-säteilystä kaikista eniten ja se palaa hyvinkin lyhyessä ajassa. Nyt Tähtitarjouksen hintaetu on todella suuri ja Dynamic Skin Recoveryä kannattaa ostaa koko kesää varten. Yksi pumppupullollinen riittää 2-3 kuukautta ja kolmella pakkauksella pärjää syksyyn saakka. Hinta verkkokaupassamme nyt vain 89 euroa.


sunnuntai 28. tammikuuta 2018

Uutuudet myyntiin 1.2-18!

Nyt onkin mukavia uutisia. Dermalogica esittelee kaksi uutta tuotetta jotka sopivat juuri suomalaisille ja meidän ilmastoon. Olemme Helsingissä koulutuksessa ma 29.1-18 ja liike on sen päivän suljettu. Uutuustuotteet saamme myyntiin to 1.2-18.

Calm Water Gel

Tuotteita on kaksi jotka toimivat synergisesti toisiaan vahvistaen. CALM WATER GEL 70€ on kosteusvoide joka rauhoittaa kuivaa, punoittavaa ja couperoottista ihoa. Se poistaa nopeasti kirvelyä, kutinaa ja punakkaa hehkutusta. Calm Water Gel on ohut geeli joka iholle levitettäessä muuttuu nesteeksi. Nyt kaikista rasvapelkoisimmatkin saavat sopivan kosteusvoiteen. Tuote sisältää runsaasti natriumhyaluronaattia joka on paras mahdollinen ihon kosteuttaja. Calm Water Gel parantaa ihon omaa suojamekanismia ja vähentää ulkoisten haittojen ihorasitusta. Noin parin viikon käytön jälkeen vaikutus näkyy punoituksen vähentymisenä ja iho on rauhallinen eikä kiristele kuivuuttaan. 

Barrier Defense Booster 

Barrier Defense Booster 102€ on Calm Water Gelin sisarustuote joka toimii tehotipan tavoin. Se on kevytöljy joka levitetään ensimmäisenä puhtaalle iholle ja sen päälle ihotyypin mukainen voide eli nyt mielellään Calm Water Gel. Barrier Defense Booster vahvistaa ihon suojabarriääriä ja hillitsee punoitusta ja ärsytystä jo ennen kuin se näkyy ihossa. Tuote vahvistaa ihoa ja parantaa ihon elastisuutta ja napakkuutta. Raaka-aineissa löytyy esimerkiksi kauraöljy joka on todettu erinomaiseksi ihon rauhoittajaksi. Barrier Defense Boosteria käytetään 6-10 tippaa aamuin ja illoin ja sen päälle Calm Water Gel. Yhdessä nämä tuotteet vähentävät herkkyyttä, kuivuutta ja punoitusta todella tehokkaasti. Uutuustuotteet sopivat erinomaisesti suomalaisille tyypilliseen couperosaan ja ruusufinniin. Tervetuloa loppuviikosta tutustumaan tuotteisiin.

lauantai 27. tammikuuta 2018

Käytä tehotippoja päivittäin

Tehotipat ovat yleensä kaikissa hoitosarjoissa arvokkaammat tuotteet niiden suuren raaka-ainepitoisuuden vuoksi. Siksi ne pitää käyttää tarkkaan, että kaikki vaikutus pystytään hyödyntämään. Minua harmittaa kovasti asiakkaiden puolesta, jos huomaan, että hoitoaineita menee hukkaan.

Tehotipoilla on suuri hoitovaikutus

Tietysti joku voi ajatella, että mitä minä siitä välitän käyttääkö asiakas tuotteita kunhan myyn niitä lisää. Tämä ajattelu ei yhtään sovi minulle, tai Marille. Olen hyvin kunnianhimoinen ihminen ja haluankin, että tekemäni työ näkyy ja asiakas siitä hyötyy. Ellei asiakas käytä ostamiaan tuotteita näen sen ihossa ja se kertoo myös etten osaa motivoida asiakasta oikein. Tehotipat laitetaan aina ensimmäiseksi puhdistetulle iholle, koska niiden tarkoitus on imeytyä syvempiin ihon kerroksiin. Ne eivät riitä yksin käytettynä, koska niistä ei jää suojaa ihon pintaan vaan niiden päälle levitetään aina hoitovoide. Yleensä tehotipoilla on yksi, korkeintaan kaksi täsmävaikutusta ja niissä on suuri raaka-ainepitoisuus.

Tehotippoja käytetään joka päivä

Suurin virhe mitä asiakas voi tehdä on käyttää tehotippoja vaan silloin tällöin. Jotkut haluavat säästellä arvokkainta tuotetta käyttävät niitä esimerkiksi vaan kaksi kertaa viikossa. Näin ne menevät täysin hukkaan ja saavutetaan korkeintaan lievä kosteusvaikutus. Tehotipat ovat kuin antibioottikuuri jota käytetään päivittäin. Antibioottien hoitovaikutus katkeaa, jos niitä ei käytä säännöllisesti. Kaikki jo tietävät, että silloin tällöin käytetty antibiootti ei juurikaan tehoa. Samoin käy tehotippakuurin kanssa. Ihosolukon pitää saada joka päivä hoitoannos, että vaikutus saavutetaan. Yleensä noin kolmen viikon käytön jälkeen tulokset alkavat näkyä. Voitte uskoa, että sydäntäni kirvelee, kun asiakas käyttää puolivuotta tehotippoja jotka oikealla käytöllä loppuu parissa kuukaudessa. Se kertoo minulle heti ettei tuotetta käytetä oikein ja siitä ei tule vaikutusta. Jos tosiaan yksi tehotippapullo riittää puolivuotta sitä on käytetty niin harvoin, tai niin vähäinen määrä, että yhtä hyvin aineen olisi voinut jättää ostamatta.
Kuorinta-aineiden käyttö lisää tehoaineiden imeytyvyyttä.

perjantai 26. tammikuuta 2018

Rutikuivan ihon talvi-hoito

Nyt kirjoittaa pystyyn kuivunut kosmetologi miten selvitä pakkasajasta ettei kokonaan kuihdu pois. Oma ihoni on äärimmäisen kuiva, mutta terve iho. Vielä hiukan kuivempi iho olisi jo atooppinen ihosairaus.

Kokemusta kuivan ihon hoidosta

Lähipiirissäni on näitä kuivuudesta kärsiviä enemmänkin. Äitini on lievästi atooppinen ja hänelle on vanhemmiten tullut erilaisia yliherkkyysreaktioita. Läheisin lapsuudenystäväni on myös rutikuiva ja hänellä on kylmäallergia joka ilmenee nokkosrokkona. Isäni on kuivaihoinen, mutta tähän asti iho on ollut terve. Hänen kohdallaan näen nyt miten ikä ja erilaiset lääkkeet tuovat iho-ongelmia. Läheisissäni on siis kattavakirjo kuivan ihon ongelmia ja se on auttanut minua löytämään parhaat mahdolliset hoitotuotteet helposti ärtyville ihoille. He ovat olleet lähes neljäkymmentävuotta koekaniineja kaikessa mahdollisessa mitä olen hoitolassani käyttänyt. Tämä on varmaankin yksi ettei meillä ole asiakas 2000-luvulla saanut yhtään herkkyysreaktiota kasvohoidoista. 

Kasvohoito on terveydenhoitoa

Itselläni, äidilläni ja ystävättärelläni kasvohoidot ovat välttämätöntä ihon terveyden ylläpitoa. Ihottumat iskevät hyvin helposti ellei ihon kosteustasapaino ja suojautumismekanismit ole kunnossa. On aivan pakon sanelemaa, että Mari tekee minulle Nanoliftin (118€) neljän viikon välein näin talvella. Kesällä ihoni pysyy pitenpäänkin kunnossa kotihoidolla, mutta sisälämmitysaikana kiristystä ja kutinaa ei kestä kukaan, jos hoitoväli vähänkin pitenee. Kiristävän kuivalle iholle on myös ikävää tehdä meikkiä, kun tuntuu ettei mikään levity. Huomaan myös hyvin miten hoitava suoja meikki on iholle. Viikonloppuisin jos en laita meikkiä iho on iltaisin huomattavasti kuivempi kuin työpäivänä jolloin iho on meikillä suojattuna. 

Hoitotuotteita on käytettävä tarpeeksi

Nyt huomaa myös miten paljon enemmän hoitotuotteita tarvitaan kuin kesällä. Huomioikaa tämä ja käyttäkää tuotteita riittävästi. Itselleni hyvä apu on ollut Precleanse Balm (58€) ja tuo bt-sonic (126€) ultraäänilaite. Käsittelen ihoa pari minuuttia ultraäänellä Precleanse Balmin kanssa ja se auttaa hoitavia kasviöljyjä imeytymään ihon pintasolukkoon. Tehotippoina käytän ensin Skin Hydrating Boosterin (107€) ja vielä sen päälle Overnight Repair Serum (107€) hoitoöljyn. Yleensä kahta tehotippaa ei käytetä päällekäin, mutta näin kuivassa tapauksessa se sopii. Näiden päälle laitan Super Rich Repairin (142€) ja vielä Barrier Repairin (68€). Teen yleensä iltapuhdistuksen heti työstä tullessani ja lisäilenkin Barrier Repairia ja Ultra Calming Mistiä NYT 45€ (58€) sen jälkeen pitkin iltaa. Viimeistään nukkumaan mennessä laitan uuden kerroksen Barrier Repairia. Ultra Calming Mist minulla on yöpöydällä ja suihkautan sitäkin, jos yöllä herään Hertan suureksi kiusaksi. Hoitosuihkeen pisarat hiukan osuvat vieressäni nukkuvaan Herttaan ja ilmeisesti se ei pidä sellaisesta häiriöstä kesken unien. 

Talvella voi yöhoitotuotteet käyttää aamuisinkin

Itselläni iltahoito ja aamuhoito ei juurikaan eroa toisistaan. Ainoastaan vaihdan tuon Overnight Repair Serumin Phyto Replenish Oiliin (102€). Phyto Replenish Oil parantaa ihon omaa suojautumiskykyä ja juuri sitä tarvitaan Suomen talvessa. Vielä keväälläkin katupölyjen aikaan Phyto Replenish Oil on hyvin suositeltava tehotippa. Ellei mitenkään muuten muuta hoitoaineita talven tullen niin kannattaa edes siirtyä käyttämään yövoidetta myös päivälläkin. Siitä iho saa hiukan lisäsuojaa kuivattavaa vuodenaikaa vastaan.

torstai 25. tammikuuta 2018

Aurinkovaroitus!

Kyllä olen ikävä ihminen, kun heti alan motkottamaan uv-säteilystä auringon näyttäytyessä. Ihonhoidon neuvonta on kuitenkin tärkeä osa työtäni ja katson velvollisuudekseni levittää tietoa uv-säteilyn vaaroista. Se ei poista sitä iloa mitä aurinko ja valo pimeän kauden jälkeen antaa meille suomalaisille. Auringosta kannattaa imeä hyvät puolet itseensä ja suojautua huonoilta puolilta riittävästi.

Pigmenttiläiskät syntyy nyt

Pigmenttiläiskien syntyminen on 2000-luvulla lisääntynyt huomattavasti. Se kertoo uv-säteilyn voimistumisesta ja hormoonien määrästä meidän elimistössä. Juuri tähän aikaan vuodesta pigmenttiläiskät saa alkunsa ja sen jälkeen niitä on vaikea enää välttää. Uv-säteily on helmi-maaliskuussa erittäin voimakasta, koska Suomen kohdalla otsonikerros on siihen ajankohtaan heikoimmillaan. Iho on myös täysin suojaton, koska mitään edelliskesän suojaa ei ole ihossa enää jäljellä. Aurinko ja uv-säteily on moninkertaista, kun se heijastuu lumesta ja tulee taivaalta yhtä aikaa. Jos edellisinä kesinä kasvoilla on ollut pigmenttiläiskiä on erittäin todennäköistä, että niitä on tulossa edelleenkin ja siksi iho pitää suojata ja hoitaa hyvin.

Dynamic Skin Recovery sk 50 ja Pure Night

Meidän suosituin tuote kesäaikana on Dynamic Skin Recovery sk 50, joka kosteuttaa ja hoitaa ja sisältää hyvän aurinkosuojan. Alle viidenkympin suojaa ei kannata talven hangilla käyttää, koska
pienempi kerroin ei riitä näin voimakkaaseen säteilyyn. Hyvä ennalta ehkäisevä hoito on PureBright linjan C-12 Serum Concentrate (166€) ja yövoide Pure Bright (138€). Samalla, kun Dynamic Skin Recovery vähentää uv-säteilyn haittoja niin PureBright linjan tuotteet hajoittavat pigmenttikasautumia ja kirkastavat ja tasoittavat ihon väriä. Pure Bright on erinomainen yövoide tähän vuodenaikaan ihan kaikille ihotyypeille, vaikka ei pigmenttiläiskiä olisikaan. Se kosteuttaa ja nopeuttaa solujen uudistumista ja samalla ihon väristä tulee heleä ja tasainen.

Pure Night (138€) sopii kaikille ihotyypeille.

keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Kasvojen puhdistus on osa ihonhoitoa

Vuosikymmenten myötä kosmetiikan käyttötavat ovat muuttuneet ja moni tuote on muuttanut muotoaan alkuperäisestä tarkoituksesta. Dermalogica on yksi edelläkävijä joka on muuttanut ammattikosmetiikan käyttötapoja.

Puhdistus on osa ihonhoitoa

Kasvojen puhdistamisessa on tapahtunut suuri ajatusmallin muutos viime vuosikymmeninä. Vielä 80-luvulla pesu ja meikinpoisto oli välttämätön paha ja puhdistusaineisiin ei panostettu yhtään. Puhdistusaineet olivat voimakkaita ja kuivattavia ja niiden jälkeen käytettiin vielä kuivattavampi kasvovesi. Sitten hoitovoiteilla yritettiin kompensoida puhdistuksen tuoma rasitus ja palauttaa kosteus kuoliaaksi pestylle ihosolukolle. Dermalogica jätti kasvovedet pois ja toi niiden tilalle ravitsevat hoitosuihkeet. Precleanse (64€) tuli myyntiin 2000-luvun alkupuolella ja ymmärrettiin, että puhdistuskin voi sisältää hoitoaineita. Syksyllä myyntiin tullut Precleanse Balm (58€) toi vielä tuplasti lisää hoitovaikutuksia kasvojen puhdistusvaiheeseen. Tähän, kun lisätään bt-sonic (126€) ultraäänilaiteen käyttö tulee puhdistuksesta yhtä tärkeä hoitovaihe kuin tehotipoista ja voiteistakin.

Precleanse Balmia tarvitaan juuri nyt

Juuri nyt on se vaihe vuodesta, kun Precleanse Balmin hoitovaikutusta tarvitaan. Pakkaset toi tullessaan kasvojen kuivuusongelmat ja moni kyselee mitä nyt pitäisi tehdä ja miten pian pääsee kasvohoitoon. Nopein vaikutus ihon kotihoidossa tulee, kun vaihtaa entiset puhdistustuotteet Dermalogican Precleanse Balmiin ja Ultra Calming Cleanseriin (78€). Precleanse Balm on balsamia haavoille, kun kyse on kuivan kirvelevästä ihosta. On paljon hitaampaa saada kuivaa ihoa kuntoon hoitovoiteilla ja seerumeilla, jos puhdistusvaihe koko ajan kuivattaa lisää. Siksi onkin mietittävä ihonhoitokokonaisuuden vaikutuksia, koska pesu ei ole muusta hoidosta irrallinen tapahtuma vaan tärkeä osa ihonhoitoa.
Pakkasen kuivattamalle iholle oikea puhdistusaineiden valinta on tärkeää. 

tiistai 23. tammikuuta 2018

Bt-sonicilla näkyviä tuloksia

Uusi bt-sonic (126€) laite on nyt ollut myynnissä reilun kuukauden ja se herättää todella paljon kiinnostusta. Moni vakioasiakas on käyttänyt sitä jo tuon kuukauden verran ja näen heidän ihossaan selkeitä tuloksia.

Lisää ihonpuhdistuksen tehoa

Bt-sonicilla on kaksi selkeää vaikutusta ja siksi se sopiikin aivan kaikkien ihonhoitoon iästä, tai ihotyypistä riippumatta. Sen käyttö parantaa puhdistuksen tulosta nostamalla kaiken hien, talin ja kuolleen solukon huokosten pohjalta ihon pintaan. Tämä on hyväksi kaikille ihotyypeille, koska hyvin puhdistuneelle iholle seuraavat hoitoaineet imeytyvät paljon paremmin. Yli nelikymppisillä alkaa estrogeenin tuotanto vähentyä ja kuolleiden solujen määrä lisääntyy. Samalla hikoilu lisääntyy ja tämä hien ja hilseilevän solukon seos jämähtää huokosiin ja saa ihon näyttämään harmaan kalpealta. Bt-sonicin ultraäänivirta parantaa puhdistustulosta tehokkaasti, mutta hellävaraisesti. Kyse ei missään tapauksessa ole mekaanisesta harjaamisesta jota ei kenenkään iho pitkiä aikoja kestä. Rasvaisella iholla bt-sonic vähentää finnien ja näppyjen syntymistä ja ihon rasvoittuminen vähenee.

Bt-sonic kiihdyttää solutoimintaa

Ultraäänivirta elvyttää ihon verenkiertoa ja aineenvaihdutaa ja sitä kautta nopeuttaa ihosolukon uudistumista. Vanhenevalle iholle tämä on erittäin tärkeä toiminto ja antaa näkyviä tuloksia ihon napakkuuteen. Nuorella iholla tätä vaikutusta ei tule, koska heidän solutoiminta ei ole vielä vähentynyt. Verenkierron elpyminen tapahtuu ilman mitään näkyvää punoitusta ja siksi ultraäänivirta sopii myös ruusufinniin ja couperosaiholle. Koneen käytön jälkeen ei tule mitään lämpö-tai punoitusreaktiota mikä ei olisi ollenkaan hyväksi suomalaisten ohentuneelle iholle. Tämä elvyttävä vaikutus näkyy ihon kiinteytymisenä varsinkin kaulalla ja leuan alla. Kannattaakin erityisen huolellisesti käsitellä tuo leuanlinja. Itse koen, että turvotus ja sen tuoma velttous väheni parissa kuukaudessa päivittäisellä käytöllä. 

Käytetään puhdistuksen ja kuorinnan yhteydessä

Bt-sonicia käytetään noin kaksiminuuttia puhdistusaineen, tai kuorinnan yhteydessä. Itse teen ensin Precleanse Balmilla (58€) puhdistuksen ja poistan silmämeikin. Sen jälkeen levitän runsaamman kerroksen Ultra Calming Cleanseria ja käytän bt-sonicia. Silloin, kun kuorin ihon Daily Superfoliantilla (94€), tai Multivitamin Thermofoliantilla (82€) käytän laitetta vasta niiden kanssa. Bt-sonicista on tullut niin rutiini oman iltapesuni yhteydessä, että se käy kuin hampaiden pesu. Tuntuu, että iho ei kunnolla puhdistu, kun laite jää käyttämättä esimerkiksi matkoilla, jos laite ei ole mukanani. Bt-sonichan on hyvin pieni ja kevyt ja olenkin päättänyt ottaa sen seuraaville reissuilleni mukaan, koska koen sen niin tärkeäksi osaksi omaa ihonhoitoani. Olen tosi iloinen, että Marin kanssa lähdimme laitetta kokeilemaan. Tietysti meitä kannusti se ettei Dermalogica tuo markkinoille mitään turhaa ja bt-sonic on ollut amerikkalaisten käytössä useita vuosia. 

Bt-sonicia käytetään kuorinnan, tai puhdistusmaidon kanssa pariminuuttia.

maanantai 22. tammikuuta 2018

Iho kutisee kuivuuttaan

Nyt vihdoinkin tuli kunnollinen talvi ja pikkupakkasta on ollut melkeinpä viikon. Pitkän sisälämmityskauden jälkeen pakkanen oli joidenkin iholle viimeinen pisara ja iho alkoi kirvellä ja kutista. Viime viikolla tuli useampia ajanvarauksia kasvohoitoon, koska iho tuntui niin kurjalta. Hyvä näin, koska kutisevassa kuivuusvaiheessa olevaa ihoa on vaikea hoitaa kuntoon pelkällä kotihoidolla.

Paras ajankohta kasvohoidolle on nyt!

Ellet käy säännöllisesti kosmetologilla nyt on se hetki, kun kasvohoitoa eniten tarvitaan ja ajanvaraus kannattaa tehdä heti. Voit laittaa meille sähköpostia info@kauneushoitolainkeri.fi, tai tekstiviestin numeroon 050-3580310, tai varaa aika soittamalla. Hoitoon tuloa on turha lykätä, koska tiedän vuosien kokemuksella, että nyt kuivuudesta reagoiva iho pahenee viikko viikolta. Mitä pidemmälle hoitoa lykätään sen vaikeampi iho on saada kuntoon ja tarvitaan jo useampia hoitokertoja. Yleensä kuivuus saadaan kuriin yhdellä Nanolift kasvohoidolla (118€). Hoidon jälkeen tarvitaan muutama kotihoitotuote ettei kuivuus jatku uudestaan. 

Multivitamiininaamio korjaa kuivan ihon

Multivitamin Power Recovery Masque (78€) on tehokkain pikahoito hilseilevään ja kutisevaan kuivuuteen. Sitä voi käyttää, vaikka kolmen kerran sarjana kolmena iltana peräjälkeen ja jättää se yöksi vaikuttamaan. Multivitamiininaamio sisältää runsaasti kosteuttavaa hyaluronihappoa ja b-vitamiinia joka parantaa ihokudoksen uudistumista. Kasvohoitoa se ei korvaa, koska me pystymme 
imeyttämään kosteuttavat hoitoaineet paljon syvemmälle kuin se kotona on mahdollista. Sitten, kun akuuttikuivuus on korjattu ihon hoitoa pitää tehostaa ettei taas kuukauden päästä olla samassa tilanteessa. Dermalogican öljymäiset tehotipat sopivat juuri tähän tilanteeseen. Overnight Repair Serum (107€) yöksi kosteuttaa ja kiinteyttää iho ja rauhoittaa punoitusta ja kutinaa ja sitä käytetään yöksi voiteen alla. Phyto Replenish Oil (102€) käytetään aamuisin ja sen päälle laitetaan päivävoide. Phyto Replenish Oil vähentää ihon ohenemista ja parantaa ihon oman suojabarriäärin kestävyyttä. 
Nämä kaksi tehotippaa olivat viime talvena meidän myydyimmät tuotteet, koska ne ovat niin ihania käytössä.

Ultra calming Mist on pika-apu kuivuuteen

Nyt kannattaa ehdottomasti hyödyntää Tähtitarjouksena oleva ULTRA CALMING MIST NYT 45€ (58€) ja saat kaupanpäälle Ultra Calming Cleanserin matkakoon. Ultra Calming Mist on helpoin tapa lisätä kosteutusta ihon hoitoon. Jo parissa päivässä huomaa muutoksen, kun käyttää hoitosuihketta pitkin päivää. Kesällä riittää, kun hoitosuihke laitetaan aamu-ja iltapuhdistuksen jälkeen. Näin kuivana aikana sitä kannattaa suihkauttaa kaikissa mahdollisissa väleissä. Itselläni on matkakoko yöpöydällä josta suihkautan ainakin pari kertaa lukuhetkeni aikana. Yöllä, kun herään palvelemaan meidän kissakuninkaita suihkautan taas hoitosuihketta. Työpäivänä laitan hoitosuihketta ainakin 2-3 kertaa meikin päälle eikä se mitenkään suttaa meikkiä. Sitä ei tietystikkään kannata suunnata juuri silmiin ja ripsiväriin vaan enemmän poskiin ja otsaan. Kotona suihkutan Ultra Calming Mistiä talvella myös selkään ja rintakehään. Selkään on vaikea yksin laittaa kosteusvoidetta, mutta tuo hoitosuihke on helpompi käyttää. Se ei korvaa vartalovoidetta, mutta vähentää kuivuudesta johtuvaa kutinaa. Tämä Tähtitarjous on voimassa vielä viikon eli 29.1 saakka. Tuote on nyt niin edullinen, että niitä kannattaa ostaa kaksikin pulloa. 

Phyto Replenish Oil on talven suosituin tehotippa.



sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Matkalle mukaan

Sain aiheen tähän juttuun, kun kommenteissa kerrottiin saippuapapereista. Kirjoitankin nyt niistä Dermalogican tuotteista mitä itselläni on aina matkoilla mukana.

Käsihygienia on tärkeää

Matkoilla tulee helposti ongelma käsihygieniasta, kun aina ei ole vettä ja jos on vettä ei ole saippuaa. Nuo saippuapaperit voivat olla käteviä, vaikka me emme sellaisia halua ottaa myyntiin. Olen itse ostanut pariin kertaan jostain Aasiasta saman tyyppisiä saippua papereita joissa oli aivan kuin voipaperin kummallakin puolella ohut levy saippuaa. Kädet kyllä sai pestyä, mutta sen jälkeen lavuaarissa oli epämiellyttävä rytistyt ja saippuaisen märkä paperinyssykkä ja tuntui tosi epämiellyttävältä yrittää ronkkia sitä roskikseen. Toinen kokemus oli rasia mistä pudotettiin kämmenelle muutama saippuahiutale. Parin käyttökerran jälkeen kosteista käsistä meni rasiaan sen verran vettä, että siitä tuli yksittäinen saippuamöhkäle mitä ei saanut rasiasta ulos. Tuoteideaa kehittelemällä niistä on voinut tulla ihan käyttökelpoinen tuote. Jo vuosia itselläni on ollut mukana käsilaukussa matkakoko rasvoittuvan ihon Clearing Wash pesugeeliä. Se tapaa bakteereja ja käyttäytyy lähes nestesaippuan tavoin. Se on hyvin riittoisaa niin kuin kaikki Dermalogican tuotteet ja pari pisaraa riittää käsien pesuun. Myös geelimäinen Special Cleansing Gel korvaa hätätapauksessa käsisaippuan. 

Kasvot likaantuvat suurkaupungeissa

Näin vuodenvaihteen jälkeen olen tavannut monia asiakkaitani jotka asuvat vakituisesti ulkomailla. Kiinassa on useampi ja yleensä Aasian maissa missä suurkaupunkien ilma on hyvin saastunutta. He kertovat kokemuksiaan siitä miten kaupungilla kävelyn jälkeen nenää niistäessä tulee nenäliinaan mustaa nokea. Itsekin olen nähnyt Bangokin ja Saigonin saastepilvet ja ymmärrän hyvin, että kosmetiikkateollisuuden on pakkokin kehittää jotain näitä saasteita vastaan. Dermalogicalla on kaksi tuotetta joissa on huomioitu nimenomaan ilmansaasteet. Phyto Replenish Oil (102€) parantaa ihon suojautumiskykyä ja Daily Superfoliant (94€) kuorii ihon pinnasta saasteiden jäänteet. Hyvä suoja saasteilta ja auringolta on SkinPerfect Primer sk 30 (85€) joka taitaa ollakin käytössä lähes kaikilla. Samalla, kun se siloittaa ja kaunistaa ihon pintaa se jättää hyvin suojapinnan ulkoisia haittoja vasteen ja suojaa myös uv-säteilyltä. 


lauantai 20. tammikuuta 2018

Uutta tulossa!

Kosmeettiset tuotteet kehittyvät hurjaa vauhtia ja uutuuksia tulee tasaiseen tahtiin sekä Youngbloodille, että Dermalogicalle. Sanotaan, että jos on poissa vuoden kosmetologin työstä tiedot käy vanhaksi ja pitää saada päivitystä osaamiseen. Meille Marin kanssa on tärkeä asia, että saamme Dermalogicalta aina tuoreet tiedot uutuuksista ja muutoksista.

Herkän ihon tuotteet uudistuu

Dermalogicalta jäi pois muutamia tuotteita viime syksynä. Päättelin heti, että jotain uutta niiden tilalle on tulossa. Hyvin tyypillinen suomalainen iho on herkkä ja couperoottinen ja siihen tarvitaan herkän ihon rauhoittavia hoitoaineita. Siksi olikin suuri ilo, kun näin mainoksen kahdesta uutuustuotteesta eli Calm Water Gelistä ja Barrier Defence Boosterista. Tiedän ainoastaan tuotteiden nimet tällä hetkellä, mutta ne esitellään Suomessa 29.1 joten sen jälkeen kerron lisää. Varmasti ne löytyvät jo muiden maiden Dermalogican sivuilta, mutta odotan mieluummin virallista tietoa etten sorru väärinkäsityksiin. Vielä kevään ajan Suomi on uutuusesittelyissä muutaman kuukauden jäljessä muuta maailmaa, mutta syksyllä aikataulut pitäisi olla yhteneväisiä. On tosi kiva päästä vuoden ensimmäiseen koulutuspäivään ma 29.1, mutta huomioikaa, että yritys on silloin suljettu. Tietysti on kallista pistää liike kiinni ja lähteä itse koulutukseen, kun sen päivän tuotto on nollaeuroa. Pidän sitä kuitenkin ihan kannattavana sijoituksena, koska se motivoi työintoa todella paljon. 

Youngbloodin uutuudet

Youngblood on Suomessa erittäin suosittu meikkisarja, koska se on ainoa mitä Suomen Astma-ja Allergialiitto suosittelee. Jos jollakin teidän ystävällä on ongelmia allergioiden kanssa voitte neuvoa kokeilemaan Youngbloodin meikkejä. Suurin osa Dermalogicaa käyttävistä kosmetologeista myy myös Youngbloodia, koska ne täydentävät toisiaan erinomaisesti. Meikkisarjoihin tulee aina vähintään keväällä ja syksyllä uusia värejä ellei sitten tule kokonaan uusia tuotteita. Youngbloodilla löytyy ihan pintamuodin mukaisia värityksiä, mutta myös kauniit perusvärit jotka sopii yli nelikymppisillekin. Uutuutena ovat tulleet kynämäiset huulipunat joissa on seitsemän eri sävyä. Ensimmäinen erä Suomessa ehti jo loppua ennen kuin ne ehti meille myyntiin asti joten sen johtopäätöksen voi tehdä, että ne ovat erittäin suosittuja. Otan niitä myyntiin heti, kun uusi erä on saatavilla. Viimeistään Pimeän Kaupan iltana 23.2 näette ne. Olemme Marin kanssa koekäyttäneet ne ja siinä on yksi tämän hetken suosikkivärini. Ne ovat näppäriä käyttää, koska erillistä huultenrajauskynää ei välttämättä tarvita. Ne myös pysyvät huomattavasti paremmin kuin huulipunat yleensä, mutta ovat siitä huolimatta hoitavia ja kosteuttavia. Väreistä löytyy kaikille mieleinen netraalista nudesävystä kirkkaaseen puhtaan punaiseen. 

perjantai 19. tammikuuta 2018

Atooppista ihottumaa silmäluomilla

Silmäluomet ovat kohta missä olen eniten nähnyt erilaisia ihottumia, kuivuutta ja kutisevaa hilseilyä. Atooppinen ihottuma iskee ensimmäisenä yläluomiin ja hyvin usein allerginen reaktio, tai herkistyminen näkyy ensin silmäluomissa.

Talvi tuo atooppisen ihottuman

Juuri tähän vuodenaikaan atooppinen ihottumaa alkaa ja varsinkin nyt, kun on ollut tuulta ja pakkasta. Näihin aikoihin tulee aina muutama uusi asiakas jotka ovat huolestuneet kutisevan ärtyneistä silmäluomistaan. Itsestään selvää ei ole, että kyse on atooppisesta ihottumasta vaan pitää poissulkea muutkin vaihtoehdot. Me neuvomme aina eteenpäin ihotautilääkärille, jos emme pysty asiakasta auttamaan. Näissä ihottumatapauksissa kannattaa yleensä tulla ensin kosmetologille ja sieltä neuvotaan lääkäriin, jos tarve vaatii. En koskaan lähde räpeltämään itse jotain hoitoa ellen ole täysin varma mistä on kysymys ja mikä siihen auttaa. Atooppiseen ihottumaan auttaa kosteutus ellei se ole jo pahasti tulehtunut. Ennalta ehkäisy on tärkeintä, mutta jos ihottuma tulee ensimmäistä kertaa ei sitä ole osannut tehdä. Nanolift hoidon (118€) syväkosteuttava vaikutus auttaa yleensä näkyvästi ja hoitoja kannattaakin tehdä 2-3 parin viikon välein. Atooppinen ihottuma kertoo kuivuustaipumuksesta ja muukin iho tarvitsee kosteutusta, vaikka se ei oireilekaan. Nanolift hoito on myös se ennaltaehkäisy mitä lukemattomat atoopikkoasiakkaani käyttävät.

Kotihoito on tärkeää

Silmänympärystuotteista kaikista rauhoittavin ja kosteuttavin on Ultrasoothing Eye Serum (93€). Se on ohut lähes nestemäinen kosteusgeeli joka rauhoittaa kutinaa, kirvelyä ja punoittavaa hilseilyä. Sanoisin, että tämä tuote on ”balsamia haavoille” niin hyvän tunteen se jättää ärtyneelle silmäluomelle. Aluksi tätä silmänympärysvoidetta laitetaan useampaan kertaan päivän aikana. Ellei ole meikkiä Ultrasoothing Eye Serumia voi lisäillä päivän mittaan useitakin kertoja. Ainakin iltapesun jälkeen kannattaa tätä geeliä laittaa useampia kerroksia noin vartin välein. Tuo uusi silmänympärysnaamio Stress Positive Eye Lift (88€) on osoittautunut erinomaiseksi hoidoksi atooppisille silmäluomille. Sitä voi käyttää alkuun jopa aamulla ja illalla, että iho rauhoittuu nopeammin. Aamuisin naamio vaikuttaa viisiminuuttia ja se huuhdellaan hyvin pois ja sen jälkeen laitetaan Ultrasoothing Eye Serum. Iltaisin tuon naamion voi jättää yöksi vaikuttamaan eikä silmänympärysvoidetta tarvita. Stress Positive Eye Lift on myös tosi edullinen hoitoaine, koska tuosta tuubista käyttää vähintään seitsemänkymmentä hoitokertaa. Nyt Tähtitarjouksena oleva Ultra Calming Mist NYT 45€ (58€) rauhoittaa myös ärtynyttä ihoa ja suhketta saa mennä silmäluomillekin. 

torstai 18. tammikuuta 2018

Korut riisutaan kasvohoidon ajaksi

Tämä onkin lähes kaikille asiakkaille itsestään selvää ettei kasvohoitoa voi tehdä, jos kaulassa on jokin koru. Isommat roikkuvat korvakorut on myös hyvä poistaa ettei niihin tule hoitoaineita käsistäni, mutta pienet nappikorvikset eivät häiritse. Huoli onkin siitä, että asiakas varmasti muistaa ottaa korut mukaansa lähtiessään.

Koruilla on tunnearvoa

Kokemus on muutaman ongelmatilanteen kautta opettanut minut olemaan hyvin tarkka asiakkaan koruista. Katson aina tarkkaan mihin asiakas riisuu korunsa ja yleensä heidän lähtiessä tarkistan, että korut tulee myös mukaan. Kantapään kautta opittu on aina tehokkain oppi. Yritykseni alkuaikoina 80-luvulla kävi niin, että edellisellä viikolla käynyt asiakas soitti ja sanoi tulevansa hakemaan unohtuneet vihkisormuksensa. Olin ihan ihmeissäni ettei meille ollut jäänyt mitään sormuksia. Puhelias asiakas ei kuunnellut minua ja sanoa vaan tulevansa kohtapuoliin hakemaan niitä.  Hän ei kuulemma ollut ehtinyt soittaa heti, mutta tiesihän hän, että ne ovat meillä tallessa. Suorastaan kauhistuin, koska en tiennyt missä ne olisi. Tein hänelle käsihoidon ja siinä pitää ottaa sormukset pois enkä yhtään katsonut ottiko hän ne lähtiessään mukaansa. Konttasin hoitohuoneen lattian läpi ja onneksi sormukset löytyi työpöytäni alta. Sormukset oli ns.sotasormukset eli aivan ohutta ja kevyttä alumiinin tyyppistä metallia ja ne eivät edes kilahtaneet lattialle pudotessa. Jatkosodan alussa kerättiin jalometalleja joilla piti ostaa Suomelle lentokoneita ja naisia kehotettiin antamaan vihkisormuksensa keräykseen ja he saivat tilalle halvat metallisormukset. Tosin niillä oli todella suuri  tunnearvo käyttäjälleen, koska ne kertoivat muustakin kuin avioliitosta. Tästä tapauksesta opin sen, että tarkistan aina asiakkaan lähtiessä ettei mitään unohdu hoitohuoneeseen. 

Laitamme aina unohtuneet korut talteen

Toinen hyvä opetus oli myös työelämäni alkupuolella, kun paksu ja arvokas kaulakoru melkein hukkui. Iäkäs asiakkaani pyysi minua avaamaan kaulakorun ja niin tietysti teinkin, mutta en yhtään katsonut mihin hän sitten korun laittoi. Hänen tehdessä lähtöä kaulakorua ei löytynyt mistään ja tilanne oli aika ikävä. Minä olin ottanut kaulakorun pois ja annoin sen hänelle, mutta sitten se katosi. Hän etsi taskunsa ja käsilaukkunsa moneen kertaan ja minä pengoin jo roskakorinkin. Olin aivan ihmeissäni miten koru katosi niin mystisesti. Sovittiin, että minä jatkan etsimistä ja ilmoitan hänelle, kun se löytyy. Kassalla kävimme vielä yhdessä läpi hänen käsilaukkunsa ja huomasimmekin, että laukun vuorissa oli pikkuinen reikä ja koru oli valunut vuorin väliin. Olin todella helpottunut, koska tilanne vaikutti ihan siltä, että minä olin ottanut tuon korun. Tästä opin sen, että katson aina tarkkaan mihin asiakas korunsa laittaa. Asiakas itse on yleensä kasvohoidon jälkeen niin rentoutunut ettei aina heti muista mihin korut on laitettu. Säästytään monelta ikävältä tilanteelta, kun osaan sanoa laittoiko hän ne laukkuun, taskuun vai mihin. Pitkä työura opettaa monenlaista mikä ei edes liity hoitoihin, mutta asiakaspalveluun kyllä.


keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Ammattituotteet eivät sovellu kotikäyttöön

Olen lukuisia kertoja kirjoitellut tästä aiheesta, mutta edelleen kuulen asiakkailta heidän ostaneen verkkokaupoista jotain ammattituotteita. Niillä ei todellakaan tee kotikäytössä mitään enkä itse koskaan ole edes ajatellut käyttää niitä kotona.

Kasvohierontaa ei voi tehdä itselleen

Meillä poikkesi hiljattain tuntematon asiakas joka pyysi saada ohjeet kasvohierontaan. Olin aika hämmentynyt, kun en ymmärtänyt mihin hän sitä tarvitsi. Eihän meillä ole mitään hierontakaavoja jaossa, mutta tarjosin Stress Positive Eye Lift (88€) silmänympärysnaamion ja Nightly Lip Treatment (78€) suunympärysvoiteen esitettä joissa kummassakin on esitelty kolme hierontaliikettä joita voi tehdä tuubien suutinosalla. Nämä esitteet eivät riittäneet vaan hän olisi halunnut ohjeet siihen kasvohierontaan mitä me teemme kasvohoidossa. Kerroin ettei minulla sellaisia ohjeita ole edes jäljellä, koska hierontakaava on jo selkäytimessäni ja koulutuspaperini ovat hukkuneet vuosien saatossa. Dermalogican omat hieronnat ovat ammattisalaisuuksia ja ne opetetaan heidän koulutuksessa. Aloin kyselemään mihin tarvitaan hierontaohjeita ja hän tempaisi laukustaan Dermalogican Massage Cream hierontavoidetuubin. Hän kertoi päättäneessä tehdä kotona joka toinen ilta perusteellisen kasvohieronnan ja oli jo netistä tilannut siihen voiteenkin. Haukoin hiukan henkeäni, kun yritin äkkiä selvittää perustelut miksi niin ei pidä tehdä. 

Hyvä kasvohieronta on taitolaji

Kasvohierontaa on mahdotonta tehdä itselleen, koska kädet eivät taivu oikeaan asentoon. Tärkein teho kasvohoidossa on aineenvaihdunnan ja verenkierron elvytys joka vaatii varmasti oikean painopistesuunnan. Varmaan puolet kosmetologeistakaan ei ole oppinut oikein suunnattua pumppausotetta ja  kasvohieronnan teho vähenee. Tiedän, että itse teen tehokkaan ja oikein kohdistetun hieronnan, koska asiakkailla on aina hoidon jälkeen kiire vessaan, kun nestekierto on vilkastunut. Itselleni en mitenkään pystyisi tekemään näitä oikeita pumppausliikkeitä ja hieronnan vaikutus olisi olematon. Hieronnalla lisätään myös hoitoaineiden imeytyvyyttä, mutta hoitoaine pitää olla oikein valittu. Tuo Dermalogican Massage Cream sisältää aika vähäisesti tehoaineita eikä ole tarkoituskaan imeyttää sitä ihoon, vaan se toimii väliaineena hierontaliikkeissä. Minun ei tulisi mieleenikään käyttää omalle iholleni tuota Massage Creamia, koska sitä ei ole sellaiseen tarkoitettu. Epäilen suuresti, että joka toinen päivä tehty kotihieronta rasvoittaa ihoa aivan liikaa ja lopputulos on entistä huonompi. 

Älä säästä väärässä kohtaa

Aina, kun törmään näihin kotikäyttöön ostettuihin ammattituotteisiin koen ettei ammattiani arvosteta. Miten joku voi kuvitella osaavansa tehdä ihan noin vaan samat asiat mikä kosmetologilla on koulutuksen ja pitkän harjoittelun tulos. Ilmeisesti tärkein ajatus näissä ostoksissa on raha ja luullaan, että voi itse tehdä saman kasvohoidon kotona eikä tarvitse maksaa kosmetologille. Se on kyllä täysin väärä käsitys. Yksittäisellä ammattituotteella ei ole mitään hyvää merkitystä kotikäytössä, koska kasvohoitoon tarvitaan vähintään parikymmentä eri ainetta. Näitä ammattituotteita ei pitäisi myydä kuluttajille, mutta muutamat brittiläiset verkkokaupat ostavat kauneushoitoloiden lopetusvarastoja ja pistävät aivan kaiken myyntiin eteenpäin. Suomessahan Dermalogican maahantuoja ei myy ammattituotteita ellet ole käynyt heidän koulutuksiaan ja sinulla pitää olla Y-tunnus joka osoittaa sinun olevan yrittäjä. Kukaan ammattilainen ei noita tuotteita verkkokaupoista osta, koska ne ovat huomattavasti kalliimpia kuin oikeassa tukussa. Tämä säästötoimi tulee kuluttajalle maksamaan paljon ja hyöty siitä on olematon. 

tiistai 16. tammikuuta 2018

Älä vanhene etuajassa

Kukaan ei halua olla ikäänsä vanhemman näköinen, mutta ihoa vanhentavia tekijöitä on niin paljon, että niitä pitää tietoisesti välttää. Perinnöllinen ihotyyppi vaikuttaa vanhenemiseen, mutta omilla elämäntavoilla on suurempi vaikutus.

Hoitamattomuus ohentaa ihoa

Ellei Suomen ilmastossa yhtään hoida ja kosteuta kasvojen ihoa ne takuulla ohenee ja rypistyy etuajassa. Työpaikan olosuhteet vaikuttaa suuresti ihon vanhenemiseen, koska pölyinen ja likainen työ kuluttaa ihoa tavallista enemmän. Myös nykyään vaivaavat homealtistukset rasittavat ihoa ja eivät takuulla tee hyvää kasvoille. Kaikilta ulkoisilta rasituksilta voi ihoa suojata hyvillä ja oikein valituilla hoitotuotteilla. Jokaisen iho ohenee iän myötä ja ohut iho rypistyy herkemmin. Myös tätä ohentumista voi vähentää suuresti oikeilla hoitotuotteilla ja säännöllisillä kasvohoidoilla. Suomen olosuhteissa iho ei pysy kunnossa ilman jatkuvaa kosteutusta joka myös vahvistaa ohentuvaa ihoa.

Elämäntavat vaikuttaa vanhenemiseen

Varmaan kaikille on selvää elämäntapojen ja omien valintojen vaikutukset ihoon ja elimistöön. Aurinko ja tupakka ovat pahimmat mahdolliset asiat jotka rasittavat ihoa ja joiden takia ihminen voi sairastua. Uv-säteily on vieläkin asia jonka vaikutuksia ei oikein uskota. Edelleen ihmiset ihmiset kertovat etteivät ota koskaan aurinkoa, vaikka ovatkin paljon ulkona auringossa. On aivan sama missä asennossa ihminen on, kun uv-säteily osuu ihoon se on aina yhtä sairastuttavaa. Monen mielestä uv-säteily ei ole vaarallista ellei makaa rantatuolissa vasiten itseään grillaamassa. Toivon, että lopun työurani aikana pystyn vakuuttamaan ihmiset siitä, että uv-säteily on aina vaarallista riippumatta siitä ottaako aurinkoa vai ei. Alkoholi ja ylipaino rasittaa myös ihoa ja huonot ruokailutottumukset turvottavat ja näin venyttävät ihoa. Talviurheilu, uiminen ja saunominen rasittavat ihoa erityisen paljon ja niitä harrastettaessa pitää ihoa hoitaa erityisen hyvin. 

Täsmähidasteet ihon vanhenemiseen

Iho tarvitsee kaksi asiaa pysyäkseen sileänä ja vahvana. Tarvitaan hyvä uv-suoja ja runsaasti kosteutta. Dermalogicalla helpoimmat tuotteet näihin tarkoituksiin on Dynamic Skin Recovery sk 50 (119€) ja tehotippoina Skin Hydrating Booster (107€), Overnight Repair Serum (107€), tai Phyto Replenish Oil. Ihon vanhenemista pystyy näkyvästi hidastamaan, kun kotihoitoon kuuluu tuo uv-suojallinen päivävoide ja joku noista mainituista tehotipoista. Tehokas kasvohoito 4-6-viikon välein on varma konsti hidastaa ihon vanhenemista ja se on muutenkin tärkeä panostus ihmisen hyvinvointiin. 
Uv-suojalliset hoitotuotteet hidastavat ihon vanhenemista.


maanantai 15. tammikuuta 2018

Tähtitarjouksena Ultra Calming Mist!

ULTRA CALMING MIST hoitosuihke NYT 45€ (58€) ja saat lahjaksi Ultra Calming Cleanser puhdistusmaidon matkakoon. Arvo 17€.

Hoitosuihke on pika-apu iholle

Dermalogican hoitosarjassa ei ole kasvovesiä, koska kaikki tuotteet ovat vesiliukoisia ja huuhtoutuvat vedellä pois. Sen sijaan Dermalogicalla on hoitosuihkeet täydentämässä ihonpuhdistusta ja lisäämässä hoitotulosta. Ultra Calming Mist on tarkoitettu vahvistamaan ihon omia suojamekanismeja, että iho kestäisi paremmin talven rasittavat vaikutukset. Tämä hoitosuihke vähentää punoitusta, kuivuutta ja kutisevaa kirvelyä. Couperosaan ja ruusufinni-iholle Ultra Calming Mist on paras valinta rauhoittamaan herkistynyttä ihoa. Nyt näyttää siltä, että saamme kunnon talvisäätä eli pakkanen rasittaa ihoa ulkona ja kuivuus rasittaa sisällä niin iho tarvitsee tehokkaat hoitotoimenpiteet. Ultra Calming Mist lisää huomattavasti myös kaikkien muiden hoitotuotteiden imeytymistä ja vaikutusta.

Milloin ja miten hoitosuihketta käytetään

Ultra Calming Mistiä käytetään kasvoveden tapaan kasvojen pesun yhteydessä. Iho puhdistetaan ensin puhdistusmaidolla ja kuivataan pyyhkeeseen ja sen jälkeen sumutetaan Ultra Calming Mist iholle. Siihen päälle levitetään heti tehotipat ja muut hoitoaineet, tai ennen niiden levitystä hoitosuihketta voi hiukan taputella nopeuttaakseen imeytymistä. Tämän perushoidon lisäksi Ultra Calming Mistiä voi suihkautella kasvoille pitkin päivää. Sen voi suihkuttaa meikin päällekin eikä ohut sumukerros sotke meikkiä. Tietokoneen käyttäjät kokevat kuivuuden tunnetta ihollaan jo muutaman tunnin työrupeaman jälkeen ja siinä kohtaa Ultra Calming Mist on mitä parhain apu. Kesällä sitä voi pitää jääkaapissa ja viileä kosteuttava sumu tuntuu ihanalta kasvoilla. Ultra Calming Mistiä saa myös matkakokoisena ja se on hyvä ottaa mukaan lentokoneeseen. Tuohon pieneen matkakokoon voi lisätä nestettä isommasta pullosta, koska ne ovat kierrekorkkisia. Saunan jälkeen Ultra Calming Mist rauhoittaa nopeasti punoitusta ja kuumotusta ja hidastaa couperosan syntymistä. Nyt tämä hoitosuihke on niin edullinen, että kannattaa ostaa toinen pullo työpaikalle ja toinen kotiin. Myös miehet kokeilevat mielellään näin nopeasti käytettävää tuotetta. 

sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Taloudellista kosmetiikan käyttöä

Yritän aina muistuttaa asiakkaita ettei hyvää kosmetiikkaa saa tuhlata turhaan ja kaikki pitää käyttää loppuun asti. Puoliksikäytettyjä tuubeja ja purkkeja ei kannata jättää lojumaan ja odottamaan käyttöä, koska pieni määrä voidetta pilaantuu helposti.

Käytä tuubit tyhjiksi

Dermalogican voidetuubit ovat käteviä ja hygieenisiä käytössä ja ne kannattaa leikata auki ennen pois heittämistä. Sakset pystyvät tuubin muoviin oikein hyvin ja sinne jää vielä melkein viikon käyttöön riittävä määrä voidetta. Itse tuotteiden käytössä ei kannata säästellä. Hoitovaikutuksesta menetetään paljon, jos tuotetta käytetään liian vähän kerralla. On paljon parempi käyttää hoitoainetta kunnolla sen ajan mitä se riittää eikä pihistellä aineiden määrässä. Dermalogican edullisin voide on Clear Start linjan Hydrating Lotion (42€) joka hätätapauksessa sopii kaikille ihotyypeille ja kaiken ikäisille. Heikossa rahatilanteessa voi kaikki käyttää Hydrating Lotionia ja sillä pysytellä hyvälaatuisessa Dermalogicassa.  Hydrating Lotionin alle voi laittaa mitä tahansa tehotippoja ja niillä täsmäyttää kotihoitoa ihoon sopivaksi. Parempi on siirtyä tähän Dermalogican kevyeen kosteusmaitoon kuin ostaa joku halpa markettituote.

Älä hukkaa matkakokoja

Aika usein ostosten mukana asiakkaat saavat matkakokoja ja näytteitä. Sitä harmittelen eniten, että nämä pakkaukset menee hukkaan. Ne ovat rahan arvoista tavaraa ja näytepussit maksavat meille
1.20-5.50 € ja matkakoot 12-26€. Olisi harmillista, jos nämä jätetään pilaantumaan, tai heitetään pois. Matkakokoja voi käyttää muulloinkin kuin matkoilla. Pikkupullot kannattakin käyttää matkan jälkeen loppuun, koska pieni määrä pullon pohjalla säilyy huonosti. Puhdistustuote ja hoitosuihke pullot ovat kierrekorkilla ja ne voidaan pestä ja täyttää uudestaan isommista pulloista. Kannattaa myös muistaa, että Dermalogican pakkauskoot ovat paljon isompia kuin eurooppalaisissa tuotteissa on. Jos hinta tuntuu ostaessa kalliilta käytännössä Dermalogica tulee edullisemmaksi kuin moni muu laatukosmetiikka. Eikä mitään vastaavaa kosmetiikkamarkkinoilta löydykkään. Isompien pakkausten lisäksi tuotteiden raaka-ainepitoisuudet ovat suuria ja siksi tuotetta tarvitaan vähemmän kuin yleensä.

Oikein valitut hoitotuotteet tukevat toistensa vaikutuksia ja
riittävät siksi käytössä pidemmälle.

lauantai 13. tammikuuta 2018

Robotti vai ihminen?

Työvuosieni aikana on käsitykset hyvästä ja tehokkaasta kasvohoidosta muuttuneet moneen kertaan. Kahdeksankymmentäluvulla neuvottiin, että mitä enemmän koneet tekee sen parempi hoito on. Koneita onkin tullut ihan liian kanssa kosmetologin työhön eikä kaikki ole ollenkaan tarpeellisia. Onneksi ihminen ja käsien kosketus on taas nousemassa arvoonsa.

Ihminen tarvitsee toista ihmistä

Työni paras puoli on ihmisten tapaaminen ja heidän kanssaan keskustelu. Hoitojen aikana ehtii keskustella monesta asiasta perusteellisesti ja asiakkaat tulevat tutuksi vuosikymmenten aikana. Nyt voi joku uusi lukija ajatella, että eikö kosmetologin kuuluisi kertoa ihonhoidosta ja opastaa asiakasta kotihoitoon. Se on ilman muuta tärkein puheenaihe, mutta jos sama asiakas on käynyt lähes neljäkymmentävuotta kerran kuukaudessa niin ei ihosta riitä juttua koko ajaksi. Pidän aina huolen siitä, että roolini kosmetologina on tärkein ja asiakas saa kaiken tarvitsemansa tiedon. Viime aikoina olen jutellut useamman yli kahdeksankymppisen asiakkaani kanssa miten tärkeäksi he kokevat vakiokosmetologin, kampaajan ja hierojan, tai fysioterapeutin. Ensisijaisesti kyse on itsensä fyysisestä hoidosta, mutta kaikki heistä kertovat, että tärkeintä on juttelu. Moni sanoo lisänneensä käyntikertoja ihan sen takia, että kokevat toisen ihmisen kosketuksen tervehdyttäväksi ja masennus haihtuu juttelun myötä. Uskon tähän vakaasti ja niin tekisin itsekin, jos olisin yksinasuva iäkäsihminen.

Robotti hoitaa vanhuksia ja lapsia

Ennen joulua kuuntelin radio-ohjelmaa missä kerrottiin hoitotyöhön tarkoitetun robotin kehittelystä. Demetoituneita vanhuksia yritetään viihdyttää jollain lemmikkieläimen tapaisella mönkijällä joka laulaa, ääntelee ja vastaa, kun kysytään. Se kuulemma virkistää ihmistä ja hidastaa demetian etenemistä. Kuulosti ihan huijaukselta, että muutenkin jo sekava ihminen laitetaan seurustelemaan ötökän kanssa joka mukamas vastaa ihmistä. Järkevämpää minusta olisi hankkia kissa, tai koira vanhustentaloon. Eilen luin, että Japanissa on kova pula lastentarhanopettajista ja nyt siihenkin tulee robotti. Japanissa tarhalapsia mittaillaan ja tarkkaillaan pitkin päivää. Jokaiselta lapselta mitataan kuume tullessa ja lähtiessä. Lapsi ei saa nukkua vatsallaan ja pikkulasten päiväunia tarkkaillaan koko ajan ja lapsi käännetään, jos hän menee vatsalleen. Nyt näihin mittauksiin ja tulosten tallentamiseen käytetään robottia ja se myös valvoo tuota nukkumista. Kyllä kai robotti sen pystyykin tekemään, mutta onko järkevää tarkkailla kaikkea koko ajan? Ehkäpä lapsillekin olisi mukavampaa, jos työssä olisi ammattitaitoinen filippiiniläinen lastenhoitaja ellei japanilaisia siihen työhön löydy. Samoin vanhusten hoidossa pitäisi koko ajan lisätä ihmisten antamaa hoivaa, että läheisyys ja turvallisuuden tunne säilyy. 

Kone on halvempi kuin ihminen

Tiedän kyllä työnantajana tasan tarkkaan mitä ihmisen työllistäminen maksaa, mutta siltikään en pidä hyvänä ratkaisuna koneita. Noin kolmekymmentävuotta sitten kuvailtiin, että 2000-luvun kauneushoitola on sali missä ihmisiä makoilee vierekkäisillä peteillä ja heihin on liitettynä jokin vimpain eikä kosmetologia näy missään. Ihailtiin kovasti automaattista toimintaa, niin kuin solariumeissa siihen aikaan, kun asiakas työnsi rahan mööpeliin ja säteily alkoi heti eikä henkilökuntaa tarvittu. Muistan kuinka eräs tällainen solariumlaitoksen omistajamies tuli hoitolaani kertomaan ottavansa Hämeenlinnan kauneusbisneksen haltuunsa ja minä voisin alkaa keräillä kamppeitani. Hänellä oli tarkoitus erilaisilla jumppakoneilla ja laitehoidoilla syrjäyttää ihmisen. Hän on lopettanut jo viitisentoistavuotta sitten, mutta se oli hyvä esimerkki siitä mihin luultiin hoitojen olevan menossa. Nykyisin ilmeisesti ihmisten matkustelu on lisännyt aasialaisiin kulttuureihin 
kuuluvan eri hierontojen ja hoitojen arvostusta. Ei nykyisin kukaan halua kasvohoitoa jossa ei ole edes lyhyttä hierontaa. Erilaiset mikrovirtalaitteet tehostavat kasvohoitojen tulosta huomattavasti niin kuin meidän tekemässä Nanolift hoidossa nähdään, mutta siihen on yhdistetty käsinhieronta ja kosmetologin käsityö. 
Ihminenkin haluaa kosketusta niin kuin tässä Ykäkissa joka 
on asettunut rapsuteltavaksi.

perjantai 12. tammikuuta 2018

Iho näyttää hyvältä kasvohoidon jälkeen

Vielä nykyäänkin uudet asiakkaat kysyvät hoitoaikaa perjantaille, että he voisivat viikonlopun aikana piilotella kotona ihoaan parantelemassa. Tämä kuulostaa ihan kauhealta, mutta on ilmeisesti vielä nykyisinkin mahdollista, että vanhempi kosmetologi suorastaan repii ihoa rikki metsästäessään mustapäitä.

Pelkkä finnien puristelu ei kannata

Monella asiakkaallakin on vielä sellainen käsitys, että ainoa oikea ihonpuhdistus kestetään hampaat irvessä ja joka huokonen kaivetaan verille saakka. Jotkut asiakkaat eivät usko, että hoito on tehokas ja kunnollinen ellei ihoa ole puristeltu vereslihaan saakka. Meiltä ei tämän tyyppistä hoitoa saa ja yleensä asiakkaat ymmärtävät perustelut ja tajuavat ettei sellaisessa ole mitään järkeä. Jo kahdeksankymmentäluvulla, kun aloitin työelämän oli poistumassa tämä mustapäiden kaivelu ja markkinoille tuli ensimmäiset talineritystä hillitsevät kosmeettiset aineet. Siitä huolimatta vielä 2000-luvullakin lyhyen yksityisen koulun käyneet kosmetologit tekivät tätä ihoa vaurioittavaa ns.ihonpuhdistusta. Ihon kannalta on pelkästään haitallista, että sitä rikotaan ja poistetaan tavallaan oiretta eli mustapäitä, vaikka talinerityksen hillitsemistä tarvittaisiin. Nykyään Dermalogicalla on erinomaiset hoitotuotteet vähentämään ihon tukkiutumista ja mustapäiden syntymistä. Meidän vakioasiakkailla ei enää ole mitään puhdistettavaa ja iho on aivan tasainen ja rauhallinen hoidon jälkeen.

Iho pitää saada tasapainoon

Meidän kasvohoidoilla päämääränä on ihon tasapaino ettei iho kuivu liikaa ja tukkeudu, tai rasvoitu liikaa ja tee finnejä ja mustapäitä. Yleensä 2-3 hoitokerran jälkeen ja oikein valituilla kotihoitotuotteilla iho pysyy tasapainossa ja näyttää hehkeältä ja hyvältä. Kasvohoidon jälkeen voi myös tehdä meikin, jos asiakkaalla on vielä hoidon jälkeen menoa. On ihan makuasia mihin päivän aikaan asiakas haluaa kasvohoitoon tulla. Toiset tulee mielellään aamupäivällä ja haluavat kokeilla eri meikkisävyjä ja lähtevät meiltä työhönsä hyvin meikattuna. Osa haluaa tulla iltapäivällä ja mennä kotiin puhtain hoidetuin kasvoin. Mitään peittämistä ihoon ei meidän kasvohoidoista tule ja meiltä voi lähteä suoraan ihmisten ilmoille. Parhaimmillaan iho on yleensä vasta kasvohoitoa seuraavana päivänä. Heti kasvohoidon jälkeen iho on kiiltelevän rasvainen ennen kuin kaikki tuotteet ovat imeytyneet. Yleensä onkin hyvä ettei ihoa pestä kuuteen tuntiin hoidon jälkeen, koska siinä ajassa imeytyy vasta loput vaikuttavat aineet. 

Ihoon ei saa jäädä jälkiä

Tekee sitten ihonpuhdistusta itse, tai kosmetologi niin ihoa ei saa puristella vereslihalle asti. Siitä ei ole mitään hyötyä, vaan iho vaurioituu ja saattaa tulla ihan arpia. Moni myös itse tekee niin rajua ihonhoitoa, että ihoon jää verijälkiä. Missään tapauksessa tällaista puristelumallia ei pitäisi viedä eteenpäin ja opettaa lapsetkin sellaiseen. Ne ajat ovat jo ohitettu, kun muita vaihtoehtoja ei ollut. Nykykosmetiikka on niin monipuolista ja tehokasta, että sillä saa paljon tuloksia aikaan eikä iho enää vaurioidu rikkoutumisesta. 

torstai 11. tammikuuta 2018

Voiteita voi laittaa useampia kerroksia

Sisälämmityskautena kaikkien iho tarvitsee enemmän hoitoa ja kosteutta kuin kesällä. Parasta olisi lyhentää kasvohoitojen välejä ja hankkia kotihoitoon kosteuttava tehotippa hoitovoiteen lisäksi. Myös hoitovoidetta kannattaa laittaa useampia kerroksia.

Dermalogican voiteet eivät tuki huokosia 

Monella kuluttajalla on pelko siitä, että paksu kerros voidetta on liikaa ja se tukkii huokoset. Dermalogican tuotteet eivät koskaan tuki ihoa, koska ne sisältävät ainoastaan vesiliukoisia raaka-aineita eikä ollenkaan mineraaliöljyä eli vaseliinia. Suomessa sisälämmitys haihduttaa kosteutta ihosta todella paljon ja talvella ihonhoitoa pitää tehostaa. Tiedän omasta kokemuksestani, että ikääntyessä ihonhoidon tarve moninkertaistuu ja sisälämmityskautena kosteutta tarvitaan moninkertaisesti verrattuna kolmikymppisen ihoon. Itse puhdistan aina kasvoni meikistä heti kotiin tullessani. Tässä ihmisillä on eri tapoja, mutta minä haluan kotiin tullessani laittaa löhövaatteet päälle ja poistaa samalla myös meikin. Siinä vaiheessa laitan iholleni runsaasti tehotippoja, hoitovoidetta ja Barrier Repairia (69€). Yleensä tulen kotiin kahdeksan ja yhdeksän välillä ja lueskelen, askartelen, piirrän, tai katsomme sotadokumenttejä parisen tuntia ennen nukkumaan menoa. 

Hoitovoiteita voi lisätä parin tunnin välein

Siinä vaiheessa, kun menen nukkumaan suihkautan kasvoilleni vielä Antioxidant Hydramist (67€) hoitosuihkeen ja lisään Intensive Moisture Balancea (100 ml 96€) ja sen päälle Barrier Repairia. Tätä lisäämisen tarvetta minulla ei vielä kymmenenvuotta sitten ollut, mutta ihon tarpeet muuttuu vanhetessa. Kesällä koen harvemmin tarvetta tähän voiteiden tuplaamiseen, mutta talvella sitä teen lähes joka ilta. Herään yleensä aamuyöstä, kun Hertta hyppää sängystämme pois ja lähtee köpöttelemään ruokakupilleen. Joskus lisään vielä tässäkin kohtaa voidekerroksen. Riippuu paljon ihon kuivuusasteesta onko näille lisäyksille tarvetta, mutta jokainen tuntee sen itse omasta ihostaan. Mitään liikakäytön vaaraa ei ole eikä iholle tapahdu mitään negatiivista, jos voiteita laittaa liikaa. Ihoon imeytyy vaan se määrä mitä iho tarvitsee ja jos voidetta on enemmän se jää imeytymättömänä ihon pintaan. Joskus kuulen uusilta asiakkailta, että he pelkäävät liikahoitamista, mutta se on todella harvinaista. Kyllä meillä on suurimpana ongelmana hoitamattomuus.
Intensive Moisture Balancea voi lisätä pariinkin kertaan ennen nukkumaan menoa. 

keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Perioraalidermatiitti yleistyy jatkuvasti

Omien työvuosieni aikana ovat ruusufinni ja perioraalidermatiitti yleistyneet huomattavasti. Perioraalidermatiittia ei vielä kunnolla tunnistettu 1970-luvulla. Itse aloin sitä näkemään harvakseltaan 90-luvulla ja nykyisin näen sitä asiakkailla monta kertaa vuodessa.

Perioraalidermatiitti eli suunympärysihottuma

Perioraalidermatiitti on punoittavaa ja hilseilevää pikkunäppylää kasvojen aukkokohtien ympärillä. Näillä aukkokohdilla tarkoitetaan suuta, silmiä ja nenää eli ihottuma ilmenee suupielissä, nenänpielissä ja silmäkulmissa. Yleensä tunnistankin sen siitä, että näppylät pysyy vaan näissä kohdissa eikä leviä koko kasvoille. Syytä tähän ihottumaan ei tiedetä. Joku nykyihmisten elämässä on mikä aiheuttaa kyseisen ihottuman, mutta vielä sitä ei ole keksitty. Perioraalidermatiitti on yleisin 25-50-vuotiailla ja se on hiukan yleisempi naisilla kuin miehillä. Usein se liitetään vaihdevuosioireisiin, mutta hormoonikorvaushoito ei siihen kuitenkaan vaikuta. Suurimmalla osalla ihottuma ei tunnu miltään ja sen pystyy hyvin peittämään meikillä. Tämän takia sitä harvemmin näytetään lääkärille ja usein hoitona on kotikonstit jotka saattavat pahentaa ihottumaa suurestikin.

Perioraalidermatiittia hoidetaan lääkevoiteilla


Välttämättä ihottuman huomattuaan ei tarvitse mennä lääkäriin vaan voi aloittaa hoidon itse reseptivapailla lääkevoiteilla. Ellei parantumista tapahdu pitää mennä ihotautilääkärille ja hän yleensä määrää suunkautta otettavan tetrasykliinikuurin lääkevoiteiden lisäksi. Kosmetiikan käytöllä ei ole merkitystä ihottuman hoidossa eikä ruokavaliokaan siihen auta. Kortisonipitoisia lääkevoiteita kannattaa välttää, koska ne pahentaa ihottumaa. Samoin uv-säteily ja kuuma ilman ala lisää ihottumaa ja siksi se tuleekin usein esiin näin talvella etelänmatkan jälkeen. Paras hoito on metronidatsoligeeli, tai voide jota voi käyttää 1-4 kuukautta aamulla ja illalla. Kannattaakin varautua pitkään kuuriin, koska liian lyhyen kuurin jälkeen ihottuma uusii. Dermalogican ihonhoitotuotteet ja Youngbloodin meikit suositeltavia ihottumaongelmaiselle iholle, koska niissä ei ole hajusteita, tai väriaineita. Voimakkaasti hajustetut tuotteet, tai barabeeniä sisältävä kosmetiikka saattaa lisätä ihottumaa, vaikka ne eivät olekaan alkusyy perioraalidermatiittiin. 

Dermalogicalla voi hoitaa perioraalidermatiittia

Kosmetiikka ei missään tapauksessa ole ensisijainen hoito ihottumiin, mutta perioraalidermatiitti ja ruusufinni ovat niin erilaisia syntymekanismiltään, että niihin Dermalogican tuotteet ovat auttaneet. Perioraalidermatiitissä on usein pieniä märkänäppyjä ja talipunkkien määrä ihohuokosissa on lisääntynyt. Tähän tehoaa hyvin Dermalogican Breakout Control (79€) paikallishoitoaine. Joko aamu, tai iltapesu kannattaa tehdä Dermal Claylla ( 250 ml 51€, 500 ml 73€) joka on tarkoitettu rasvoittuvalle iholle ja se tuhoaa talipunkkeja ja rauhoittaa talineritystä. Nyt Tähtitarjouksena oleva Ultra Calming Serum Concentrate NYT 65€ (83€) rauhoittaa myös punoittavaa ja hilseilevää ihottumakohtaa ja rauhoittaa kutinaa ja kirvelyä. Meikin käyttämisellä ei tiedetä olevan mitään vaikutusta perioraalidermatiittiin ja Youngbloodin mineraalimeikit sopii hyvin ihottuman peittämiseen. Perioraalidermatiitti-ihottumaa ei kannata pelästyä, koska se on lievimmästä päästä ihosairauksia. Pitkään sitä joutuu hoitamaan ja kannattaa varautua siihen ettei parin viikon lääkevoiteiden käyttö poista sitä, vaan vaaditaan yli kuukauden kuuri. 

tiistai 9. tammikuuta 2018

Hoitotyö ei ole alennuksessa

Välillä näkee mainoksia joissa tarjotaan kasvohoitoja alennettuun hintaan. Minun on vaikea ymmärtää tätä. Eihän hammaslääkärikään mainosta hampaan paikkausta alennettuun hintaan. Jotainhan hoidosta pitää vähentää, jos sen hintaa alennetaan.

Oikea hinnoittelu on tärkeää

Olen varma, että heikoin kohta kosmetologiyrittäjällä on tuo hinnoittelu ja hoitohintojen laskeminen. Miten heikoksi se vielä meneekään, kun ammattikoulujen reformi saadaan käytäntöön ja opiskelijat opetetaan työpaikoilla. Miten kosmetologi joka on itse huono hinnoittelemaan opettaa tiedon eteenpäin? Nykyisin kosmetologikoulutuksessa on seitsemänviikkoa yrittäjyysopintoja ja tämä on selvästi aivan liian vähän. Taas kehun itseäni, mutta onneksi oma vahvuuteni on laskeminen ja numerot ja hinnoittelu on minusta kivaa ja helppoa. En ymmärrä miten kosmetologi voi tehdä toisena päivänä kasvohoidon halvemmalla kuin toisena. Hoidosta täytyy jättää jotain pois, että hinta putoaa, tai sitten hinta on alunperin laskettu väärin. Jos kasvohoidossa on alunperin niin suuri kate, että siitä on varaa pudottaa menemättä tappiolle on hoitoa jo tosi vaikea myydä. Jos oikein lasketusta katteesta pudotetaan työ tuottaa tappiota ja sille tulee nopea loppu. Sitten, jos hoidosta jätetään jotain pois se on jo aivan eri hoito eikä asiakkaalle yhtään halvempi. Tiedän, että usein mainostetaan jotain erittäin halpaa kasvohoitoa ja kun saadaan asiakas hoitotuoliin hänelle kaupataan koko ajan lisää. Tämä on minusta todella ikävä tapa ja tuottaa asiakkaalle yllätyksen, kun hintaan tuleekin paljon lisää.

Kasvohoitojen hintoja on vaikea vertailla

Voisin sanoa suoraan, että eri kosmetologien hoitohintoja on mahdoton verrata keskenään. Jokainen käyttää eri hoitosarjaa mikä maksaa hoidossa eniten ja on tärkein kriteeri työn laadussa. Halvalla ja tehottomalla hoitosarjalla tehty kasvohoito voi olla vaikutukseltaan vaan neljäsosa esimerkiksi Dermalogican hoidoista. Tuskin tuo hoito maksaa neljäsosaa meidän hinnoista vaan yleensä hinta/laatusuhde jää heikoksi. Valitettavasti käy niin, että usein halvalta kuulostava kasvohoito tulee kuluttajalle kaikista kalleimmaksi. Monet kauneushoitolat tekee uusasiakashankintaa kasvohoitoalennuksilla, mutta minusta se on suuri vääryys vakioasiakkaita kohtaan. Tietysti puhun pitkään työtä tehneen kosmetologin näkökulmasta, koska hoitoaikani ovat täynnä noin kuukaudeksi eteenpäin. Jos mainostaisin alennettua kasvohoitoa uusille asiakkaille ja ottaisin koko hinnan niiltä vakioasiakkailta joilla on jo aika varattuna se olisi suuri vääryys heitä kohtaan. Sitten pitäisi alentaa kaikilta hintaa ja millä sitten saan palkkani. Tällaista uusasiakashankintaa tehdään paljon esimerkiksi kuntosaleilla. Me kuitenkin tunnemme omat vakioasiakkaamme niin hyvin etten ikinä kehtaisi tehdä sitä, että uusi asiakas saisi jonkun edun, mutta ei pitkäaikainen vakioasiakas. 

Kilpailu kiristyy

Vasta alottavilla kosmetologeilla on tosi vaikea saada itselleen asiakkaita, koska Hämeenlinnassakin on jo liikaa kosmetologeja asukaslukuun nähden. Viimeksi, kun laskin niin täällä oli yli kaksikymmentä kauneushoitolaa keskustan ruutukaava-alueella. Tosin vaan kahdessa hoitolassa meidän lisäksi on pitkän kosmetologikoulutuksen omaava kosmetologi. Yleensä käy niin, että uusi kosmetologi toimii parivuotta ja sitten on pakko lopettaa, koska kunnollista liiketoimintasuunnitelmaa ei ole. Tässä parissa vuodessa ehtii kuitenkin sekoittamaan markkinoita niin ettei kenelläkään aloittelijalla ole kunnolla työtä. Tilanne on vaikea ja suurin syy siihen on liikakoulutus ja kuvitelma kosmetologin työstä unelma-ammattina. Olen itse pohtinut Marin kanssa omaa mainontaamme ja emme yleensä laita lehteen hoitojen hintoja. Ajattelimme kokeilla miten kuluttajat kokee, kun hinta on heti näkyvissä. Toisen kokeilun ajattelimme trhdä niin, että markkinoinne kasvohoitoa ja hoitotuottetta yhteishintaan. Useimmilla satunnaisasiakkailla 
kasvohoidon vaikutus loppuu lyhyeen, kun sitä ei jatketa kotihoidolla. Voisimme tarjota esimerkiksi Rentouttavan kasvohoidon (66€) ja jonkun hoitovoiteen yhteishintaan ja tuosta voiteesta voimme antaa alennusta. Tuo sama voide olisi myös vakioasiakkaiden saatavilla samaan alennettuun hintaan. Näin voimme mainostaa tarjousta ja tehdä tasokkaan kasvohoidon, koska siitä ei jätetä mitään pois ja myös vakioasiakkaat voivat tarjouksen hyödyntää halutessaan.

maanantai 8. tammikuuta 2018

Aina kannattaa kysyä

Toivoisin, että asiakkaat uskaltautuisivat kysymään kaiken mahdollisen mitä mielessä pyörii kasvohoidon aikana. Pyrimme hoidon aikana selittämään koko ajan mitä teemme ja miksi niin teemme. Varsinkin uudelle asiakkaalle haluamme antaa mahdollisimman paljon tietoa hänen ihostaan ja hoitomenetelmistä.

Kysyminen vähentää väärin käsityksiä

Minulle sattui syksyllä hyvä opetus siitä millaisia väärin käsityksiä voi kasvohoidossa syntyä. Minulla oli Nanolift hoidossa asiakas joka käy meillä säännöllisesti parin kuukauden välein. Hoitoa aloitellessani hän kysyi tulee minulle heti hänen peräänsä seuraava asiakas. Vastasin myöntävästi, että  seuraava on tulossa heti hänen jälkeensä. Hän selvensi, että kysyi asiaa siksi, jos voisin antaa naamion lopuksi vaikuttaa pidempään. Olin aivan äimistynyt ja selitin, että naamiohan vaikuttaa viisitoistaminuuttia niin kuin sen pitääkin. Asiakas sanoi, että otan naamion kesken pois, kun joudun sitä niin paljon pyyhkimään ja se ei ehdi imeytyä kunnolla. Olin suorastaan järkyttynyt ja selitin, että otamme ajastimella vaikutusajan ja se on takuulla tuo vartti mitä naamio tarvitsee imeytyäkseen. Vartissa sen vaikutusaineet tekee sen mitä pitääkin eikä lisäaika miteenkään paranna naamion tehoa. Asiakas vertasi hoidossa käytettävää naamiota hänen kotona käyttämäänsä Multivitamin Power Recovery Masque (78€) naamioon joka jätetään yöksi vaikuttamaan. Hän ajatteli minun tekevän kasvohoitoa niin kiirellä, että otan naamion kesken vaikutusajan pois, vaikka osa siitä jää imeytymättä. Olin ihan kauhuissani tästä väärin käsityksestä ja selitin, että kasvohoidossa käytetään aivan eri aineita kuin mitä myymme kotikäyttöön. Me sekoitamme tuotteet monista eri raaka-aineesta ihon kulloisenkin tarpeen mukaan ja moni raaka-aine imeytyy vaan osittain ihoon. Esimerkiksi tuosta  kasvohoidossa käytetystä kauranaamiosta imeytyy kosteuttava ja rauhoittava aineosa ja muuten tuo puuromainen seos pestään pois.



Oikein tehty kasvohoito on meille kunnia asia

Melkeimpä loukkaannuin tuosta tulkinnasta, että ottaisin naamion kesken vaikutusajan pois siksi, kun seuraava asiakas on tulossa. Silloinhan olisin aikatauluttanut työni aivan väärin ja sehän olisi huijaamista, että laskutan koko hoidosta ja vaikutus jäisi kesken. Oli todella hyvä, että asiakas kertoi mitä hän ajatteli ja pystyin korjaamaan väärin käsityksen. Pari kertaa muutama muu asiakas on kysynyt Nanolift hoidon yhteydessä myös tuon mikrovirtavaiheen jälkeen etteikö tuotteet imeytyneet kunnolla, kun pyyhin iholta sitä pois. En ole käsittänyt aikaisemmin, että asian voi tulkita näinkin. Tuohon Nanolift hoidon mikrovirtavaiheeseen sekoitetaan niin suuri annos vaikutusainetta, että sitä jää runsaasti ihon pintaan ja elektrodit pääsee liukumaan kunnolla. Virhe olisi, jos vaikutusainetta on niin vähän ettei mitään jää poistettavaksi. Kasvohoidossa joka asialla on tarkoituksensa ja en aina osaa selittää juuri sitä asiaa mikä kunkin asiakkaan mieltä painaa. Siksi on todella tärkeää kysyä ennen kuin tekee vääriä johtopäätöksiä. 

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Glittereitä meikkiin!

Jo parisen vuotta on ollut hyvin muodikasta käyttää erilaisia kasvojen muotoiluun tarkoitettuja korostus-ja varjostustuotteita. Tämä muoti näkyy vielä jatkuvan ainakin tämän vuoden ja niihin kannattaa perehtyä meidän ikääntyneidenkin meikkaajien.

Nuorelle iholle kaikki korostukset sopii

Nämä erilaiset highlighterit, kuultosävyt ja kimallukset sopii nuorille hyvin ja heidän ulkonäössä ei haittaa, vaikka ne meneekin hiukan överiksi. Koulukuvauksia tekevät valokuvaajat ovat pulassa, koska melkein jokaisella koulutytöllä on highlighteria joka muuttuu valokuvissa tummaksi. Nykyisten meikkien pigmentit ovat niin voimakkaita, että kevytkin korostusväri heijastaa valoa niin ettei valokuvat onnistu kunnolla. Siksi ammattimaskeerajille on erittäin tärkeää tietää tehdäänkö meikki valokuvausta varten, tai onko kyse esiintymisestä teatterin lavalla vaiko tavallisista juhlista joissa ihmistä katsotaan lähietäisyydellä. Jokaista tilannetta varten on erityyppiset meikit käytössä. Näin ei vielä 90-luvulla ollut vaan toisistaan erotettiin ainoastaan päivämeikki ja juhlameikki. Siksi maskeeraajan ammattikuntaa tarvitaankin, koska meikit taipuu huomattavasti useampaan kategoriaan kuin vielä kymmenenvuotta sitten. 

Rypistyneetkin kasvot hyötyvät hehkuista

Nyt ei enää pidä pois sulkea näitä korostuksia ja highlightereita ikääntyneen meikistä vaan niistä on paljon hyötyä. Enää ei ole yhtä ainoaa helmiäistä niin kuin oli 90-luvulla, vaan niitä löytyy kymmenissä eri laaduissa. Toiset ovat ohuempia, jotkut ovat värillisiä, tai helmiäispigmentti on niin pientä ettei sitä juuri helmiäiseksi ymmärräkään. Nyt kannattaa unohtaa kaikki vanhat meikkiopit helmiäisestä, koska niiden ohitse aika on ajanut. Loistava esimerkki helmiäisen käytöstä on Dermalogican SkinPerfect Primer sk 30 (85€) joka siloittaa ja tasoittaa rypistynyttä ihoa ja tuo siihen nuorekkaan hehkun. Juuri tätä hehkeyttä tavoitellaan vanhemmiten näillä highlightertuotteilla. Iän myötä ihosta tulee helposti kalpean harmaa ja se ei näytä hyvältä ja siksi erilaisia hehkukorostuksia kannattaa kokeilla. Kasvoja voi myös hiukan muotoilla levittämällä vaaleaa korostusväriä poskiluun korkeimmalla kohdalle ja sen alapuolelle laitetaan varsinainen poskipuna. Youngbloodin voidemaisiin poskipuniin on tulossa todella hyvä korostusväri tammikuun lopulla. Olen sitä jo kokeillut ja tykästyimme Marin kanssa siihen heti. Esittelemme sen teille viimeistään Pimeän Kaupan illassa 23.2. 

Huulikiilteet ovat nyt muodikkaita

Keskustelen välillä yli viisikymppisten kanssa voiko vanhetessa käyttää enää helmiäishuulipunaa. Jotkut opit jää ihmisten muistiin ikuisesti ja tämä helmiäisen käyttö on niitä. Joskus 70-luvulla neuvottiin ettei yli kolmekymppinen saa käyttää huulikiilteitä, tai helmiäishuulipunia. Tämä neuvo tuntuu elävän ikuisesti, vaikka meikkipigmenttien laatu on muuttunut täysin. Nykyään ei ole mitään merkitystä käyttääkö viisikymppinen huulikiiltoa vai mattavärejä tärkeintä on, että käyttää jotain huulipunaa. Yleensä helmiäissävyt ovat läpikuultavampia ja pehmeämpiä kuin mattavärit. Tämän kevään meikkimuodissa käytetään paljon huulikiilteitä, tai sitten mattavärisiä huulipunia. Youngbloodin uudet kynämäiset huulipunat ovat mattavärejä eli täysin ilman helmiäistä. Jo viime kesänä moni asiakkaamme ihastui todella paljon uusiin mattahuulipuniin joista suosituimmat oli Fever ja Flirt sävyt. Huulikiilteet ovat yleensä olleet kesän suosikkeja ja YB:n kesämeikeissä näkyy olevan iki-ihanaa Raphsody sävyä sekä pehmeää Coral Kissiä. Tervetuloa kesä meillä on meikit jo valmiina!

lauantai 6. tammikuuta 2018

Talvimatkailu etelään alkaa

Vuodenvaihteen pyhistä päästyä alkaa talvilomien odotus ja moni suuntaakin etelään ja aurinkoon. Aurinko ja ilmaston vaihdos tekee ihmiselle todella hyvää ja lomalla valo on suuri nautinto. Ihon kannalta etelän matkailussa on hyviä ja huonoja puolia.

Atopia paranee auringossa

Atooppisen kuivalle iholle pari viikkoa etelässä keskitalvella on suorastaan lääke ihon ongelmiin. Merivesi ja kostea ilma rauhoittaa ihon kuivumista. Uv-säteilyä pitää atoopikonkin välttää, koska yhtä hyvin heillä on vaarana sairastua ihosyöpään. Atooppista ihoa ei etelässä niinkään paranna aurinko vaan yleinen ilman kosteus ja meriveden suolat ja mineraalit. Parasta kuivuusihottumaan olisi kaukoidän ilman ala jolloin ilman kosteus on todella suuri. Myös atoopikkojen kannattaa pysyä poissa suorasta auringosta ja välttää keskipäivän voimakasta säteilyä sekä suojata iho hyvin tarpeeksi suurella suojakertoimella. 

Talven kalpea iho palaa helposti

Tähän aikaan vuodesta aurinko on todella suuri rasite iholle. Epäilen, että monen asiakkaani solumuutokset ovat saaneet alkunsa juuri menneiden vuosien etelän matkailusta. Tässä vaiheessa vuotta ihossa ei ole enää yhtään kesäauringon antamaa suojaa. Vaalea suomalainen iho palaa jopa vartissa, jos on suojaamatta etelän auringossa. Missään tapauksessa ei kannata ensimmäisinä päivinä olla suorassa keskipäivän auringossa, koska se vaurioittaa ihoa monella tavalla. Kaikki eivät saa ihosyöpää, mutta kaikkien ihot rypistyy ja ohenee uv-säteilyn vaikutuksista. Hyvä suojaus on erittäin tärkeää etelän lomareissulle. Kasvoille meidän suosituin tuote on Dynamic Skin Recovery sk 50 (119€) mitä moni käyttää läpi talven päivävoiteena. Se on helppo ja miellyttävä voide joka sopii hyvin myös meikin alle. Dynamic Skin Recovery sk 50 on suojaavuuden lisäksi kosteuttava ja kiinteyttävä. Koko vartalolle sopii hyvin Protection Sport sk 50 (53€)ohut suojavoide josta miehet ja lapsetkin pitää. Valitettavasti tämä tuote jää Dermalogicalta pois samalla, kun he karsivat vartalohoitotuotteita muuten. Meillä sitä löytyy hyllystä vielä muutama tuubi.

Eniten iho kärsii kotiin paluusta

Ihon kuivumisen ja rasituksen kannalta ehdottomasti pahin vaihe on Suomeen paluu. Tammi-helmikuussa saattaa meillä olla kovatkin pakkaset, tai ovat ainakin joskus olleet:). Siinä kohtaa iho kuivahtaa, kun muutos auringosta meidän kuivuuteen ja kylmyyteen on shokeeraava. Sisälämmitys on kuivattanut sisäilmaa näin muuten kosteana ja lämpimänä talvena ja se vaikuttaa eniten myös ihon kuivumiseen. Parasta olisi tulla kasvohoitoon noin viikon kuluessa kotiin tulosta. Kotihoitoon pitää lisätä runsaasti kosteutta ja ihoa vahvistavia hoitoaineita. Multivitamin Power Serum (123€) tehotippa on tehokkain tuote vähentämään uv-säteilyn vanhentavaa vaikutusta. Skin Hydrating Booster (107€) on superkosteuttava tehotippa kaiken ikäisille ja se on atoopikoille hyvä ehkäisemään kuivumista. Myös Multivitamin Power Recovery Masque (78€) naamio kannattaa ottaa käyttöön aurinkoloman jälkeen. Kotiintulon jälkeen voi käyttää multivitamiininaamiota viikon verran joka toinen ilta ja jättää loput yöksi vaikuttamaan. Se on hyvä ennalta ehkäisy meidän talven kuivattavaan vaikutukseen. 

perjantai 5. tammikuuta 2018

Mitä tapahtuu hoitamattomalle iholle

Luin alkuviikosta kosmetologien ammattilehdestä ergonomiasta ja siitä miten suuri riski työssämme on selkä-ja käsivaivat. Haastateltu fysiatri totesi, että nuorena elimistö on vielä hyvinvoiva, mutta 45-vuotiaana nivelten takuuaika on ohitse ja lähes varmasti joku nivel alkaa oireilemaan ellei kuntoaan hoida.  Samaa voisin sanoa ihosta. Nuorempana ihon laiminlyönti ei vielä näy, mutta 45-vuotiaana ongelmat tulee selvästi näkyviin ellei ihoa millään tavoin hoideta.

Miten laiminlyönti näkyy kasvoilla

Silloin, kun kasvot pestään vedellä ja saippualla, tai pelkällä vedellä eikä käytetä mitään voidetta alkaa iho kuivumaan. Myös aikaisemmin rasvainen iho alkaa iän myötä kuivumaan ja ihon uudistuminen hidastuu. Tästä seuraa ihon ohentuminen joka ensin näkyy poskipäillä. Yleensä ohentuminen näkyy ihon punoituksena ja hilseilynä. Minä olen työni mukana oppinut näkemään jo varhaisessa vaiheessa, kun ihon päällimmäinen kerros alkaa puuttumaan. Asiakas itse huomaa ohentumisen tuoman punoittelun lisääntymisen, mutta varsinainen ohentuminen näkyy selvästi vasta 55-65-vuotiaana. Yleensä ohentuminen tuo tullessan kihelmöintiä, kuumotusta ja kutinaa. Ellei ihoa koskaan puhdisteta kunnolla vuosikymmenten tuomat talikeräytymät näkyy ohentuneella iholla hyvin selvästi kuusikymppisestä eteenpäin. Ihon veltostumisen ja kuivuuden myötä huokoset aukeavat ja niihin kerääntyy likaa ja mustapäitä. Kuivuuden tuoma hilseily näkyy muutenkin kalpealla iholla keltaisen harmaana kerroksena ja se pakkautuu ryppyihin ja korostaa niitä entisestään. 

Pigmenttimuutokset tekee ihosta kirjavan

Ellei ihoa ole yhtään suojattu auringolta viisikymppisenä kasvot ovat toella läiskikkäät ja kirjavat. Viimeistään kuusikymppisenä esiin tulee vakavat solumuutokset mitä joutuu hoitamaan ihotautiklinikalla sairaalassa. Yleensä basaliooma jäädytetään, tai joissain tapauksissa leikataan ja kummastakin jää jäljet. Ihosta tulee aina vaan kirjavampi, kun siinä on ohentumisen tuomaa punoitusta, harmaata hilseilyä, ruskeita pigmenttimuutoksia ja jäädytysjälkiä. Pysyviä pigmenttimuutoksia ja uv-säteilyn haittoja ei jälkikäteen pysty kosmetiikalla hoitamaan vaan ennalta ehkäisy on siihen tärkein hoito. Uv-säteily pahenee vuosi vuodelta otsonikerroksen ohentuessa ja oma ikäluokkani kärsii huomattavasti enemmän solumuutoksista mitä nykyiset kahdeksankymppiset. En uskalla edes ajatella miltä 2000-luvulla syntyneet näyttävät kahdeksankymppisinä, mutta ehkä siihen mennessä on jo kehitetty joku helppo hoito korjata pahanlaatuiset solumuutokset. 

Vähäinenkin hoito auttaa

Näen työssäni selvän eron meikkaavan asiakkaan ja eimeikkaavan asiakkaan ihossa. Ihminen joka käyttää päivittäin meikkiä puhdistaa ja kosteuttaa ihoa päivittäin. Samalla meikki suojaa ulkoiselta rasitukselta ja ennen kaikkea uv-säteilyltä. Mitään suuria asioita ei tarvitse tehdä, että säästyy tuolta ihon ohentumiselta. Muutama kasvohoitokerta vuodessa ja hellävarainen puhdistustuote ja kosteusvoide pitää pahimman ohentumisen ja hilseilyn loitolla. Omat vakioasiakkaani hoitavat ihoaan todella hyvin ja ero hoitamattomasn saman ikäiseen on todella suuri. Viisikymppisen hyvin hoidettu iho on vähintään kymmenenvuotta nuoremman näköinen kuin saman ikäisen hoitamattoman. Ihoaan hoitavilla on ilmeisesti myös muu asenne itsensä hoitamisessa kunnossa, koska moni vakioasiakkaani näyttää hyvin reippaalta ja yli kymmenenvuotta omaa ikäänsä nuoremmalta. 

torstai 4. tammikuuta 2018

Jouluruuat turvottaa

Nyt alkaa olla jouluruokien syönti loppusuoralla ja sen kyllä tuntee vatsassa ja kasvojen turvotuksessa. Joulunajan ruuat ja juomat eroaa niin paljon arjen syömisistä, että elimistö reagoi jo oudokseltaankin.

Suola tekee silmäpussit

Estrogeenin vähentyminen alkaa tuntua jo nelikymppisenä myös nestekierrossa. Hormoonitoiminta vaikuttaa todella paljon aineenvaihduntaan ja siksi naisilla turvotus lisääntyy iän myötä. Miehillä ei ole niin suurta turvotustaipumusta erilaisesta hormoonitoiminnasta johtuen. Ikääntymisen hidastamaan aineenvaihduntaan ei paljoa lisähidasteita tarvita, kun turvotus näkyy jo kasvoilla. Suolaiset ja mausteiset ruuat aiheuttaa helposti turvotusta ja niitähän joulun ajan ruuista löytyy. Myös alkoholia käytetään enemmän juhlapyhien yhteydessä ja se ainakin näkyy kasvoissa. Itse käytän alkoholia aika kohtuudella ja nytkin aattoaterioilla join vaan pari lasia viiniä. Se kyllä näkyy silmänympärillä ja kasvoissa aivan, kun olisin viettänyt joulunpyhät kapakassa. Hyvänä lisänä on suolainen kinkku mikä on joulun lempiruokani ja mussutan kinkkuleipää kuukauden verran joka päivä. Vielä, kun istun kaiken vapaa-ajan askartelemassa, tai lukemassa ei liikuntakaan pääse elintoimintoja vilkastuttamaan.

Nanolift poistaa turvotuksen

Aivan ilmiömäinen apu turvotukseen on Nanolift kasvohoito (118€). Tulosta ei uskoisi ellei sitä itse näe ja koe. Puolentoistatunnin hoidon aikana silmäpussit laskee ja nesteisyys koko kasvoilta silmän nähden vähenee. Kasvot tuntuvat myös kevyemmiltä, kun jähmettävä turvotuskertymä on poissa. Ennen juhlia Nanolift on loistava hoito ja säännöllisenä hoitona noin 4-8 viikon välein turvotus pysyy poissa pitkiä aikoja. Näin joulun jälkeen terveellisempi elämä olisi hyvä aloittaa Nanolift hoidolla. Se on hyvin kannustavaa, kun huomaa kasvojensa kaventuneen ja sen avulla jaksaa pitää tiukempaa ruokavaliota. Uusi kotikäyttöön tarkoitettu bt-Sonic ultraäänilaite (126€) vilkastuttaa myös ihon toimintoja ja säännöllisesti käytettynä poistaa turvotusta. Laitteen käyttöä suositellaan vähintään kerran päivässä 1,5-2 minuuttia, mutta sitä saa kyllä käyttää useammankin kerran. Silmänympärysturvotusta voi vähentää käyttämällä laitetta aamuin, illoin ja sillä voi vielä imeyttää silmänympärysnaamionkin.

Pika-apu silmäpusseihin

Dermalogican keväällä tullut uutuus Stress Positive Eye Lift (88€) on aivan loistava poistamaan silmäpusseja. Vain viidenminuutin vaikutusaika aamuisin ja silmät avautuu paljon paremmin. Nyt joulunpyhien aikana pääsin oikein testaamaan miten hyvin Stress Positive Eye Lift poistaa turvotusta ja kyllä se selvästi vaikuttaa. Se myös viilentää ihanasti ja tekee virkeämmän olon. Ensin kokeilin käyttää sitä joulupäivän aamuna, kun silmäpussit oli pahemmillaan ja ne laskivat viidenminuutin vaikutusaikana selvästi. Sitten kokeilin naamion ennalta ehkäisevää vaikutusta ja laitoin sen parina perättäisenä yönä vaikuttamaan. Mitään ylimääräistä turvotusta ei aamulla ollut, vaikka sen kertaisten syömisten tuloksena pussit olisi takuulla tulleet. Minulle tuntui mukavammalta tuo tapa, että jätetään naamio yöksi vaikuttamaan. Samalla naamio ehtii hyvin kosteuttamaan ja vähentämään silmänympäryksen tummuutta. Käytössä Stress Positive Eye Lift on edullinen vaihtoehto, koska tuosta tuubista saa 60-70 käyttökertaa. 

Stress Positive Eye Lift (88€) on pakattu tuubiin jonka kärki on muotoiltu 
hierontaa varten. Pakkauksen mukana on ohjeet hierontaliikkeistä joita voi tehdä. 



keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Näytä hyvinvoivalta

Alkuvuoden naisten lehdet ovat täynnä kuntoilu-ja laihdutusohjeita. Terveyden kannalta onkin tärkeää kiinnittää huomiota ravintoon ja liikuntaan. Yksi suuri kannustin elämäntavan muutokseen on halu näyttää paremmalta. Ulkonäköä voi kuitenkin parannella huomattavasti nopeamminkin.

Hyvinhoidettu iho on kaunis

Ainoa tapa kohentaa ihon ulkonäköä on panostaminen ihonhoitoon. Siinä ei ole mitään vippaskonstia vaan vaivaa pitää nähdä sen verran, että käy kosmetologilla ja käyttää itselle valitut kotihoitotuotteet. Moni kiireistä elämänvaihetta elävä asiakkaani on päätynyt siihen, että kasvohoito tehdään 4-6 viikon välein ja kotona on helppo ja nopea ihonhoito-ohjelma. Toimimalla näin voi itse täysin unohtaa koko ihonhoidon ja sekin aika vapautuu perhe-elämälle, tai harrastuksille. Jo yhden kasvohoidon jälkeen iho on huomattavasti paremmassa kunnossa ja siitä on hyvä jatkaa kotihoidolla. 

Pikakaunistajat

Dermalogicalla on useampia tuotteita joilla voi nopeasti vaikuttaa kasvojen ulkonäköön. Vanhin ja käytetyin konsti on Daily Microfoliant (80€) kuorinta joka kirkastaa ihon hetkessä. Sen rinnalle tuli Daily Resurfacer (119€) hoitotassut joilla saa nopeasti hyvän pohjan meikille ja ihosta tulee sileämpi ja napakampi. SkinPerfect Primer sk 30 (85€) on meikinpohjustusaine mikä parantaa ulkonäön hetkessä. Hoitotassun, tai Daily Microfoliant kuorinnan jälkeen levitetty meikinpohjustusaine saa ihon heleäksi ja terveen näköiseksi. Se poistaa myös kalpeutta, mutta tulos on luonnollinen ja iho on meikittömän näköinen. Meikki kohentaa ulkonäköä todella paljon ja suosittelen panostamaan aikaa ja rahaakin meikin tekoon ja meikkituotteisiin. Iäkkäämmällä jo rypistyneellä iholla edulliset markettimeikit eivät ole hyvä ratkaisu vaan hyvälaatuiseen meikkiin kannattaa panostaa. Heikkolaatuiset meikit eivät yleensä kestä iholla koko päivää ja ulkonäkö alkaa olla sotkuisen epäsiisti jo iltapäivällä. Seuratkaa tarkoin pysyykö meikki kunnossa koko päivän, koska levinneet meikit eivät kaunista ketään. Neuvomme Marin kanssa mielellämme juuri sinulle sopivat meikkituotteet ja väritykset. Tervetuloa katsomaan Youngbloodin meikkejä.